Elokuva Casino Royalesta olisi voinut kuitenkin olla todella erilainen, mikäli sen olisi tehnyt Quentin Tarantino, joka intohimoisesti yritti saada omaa versiotaan romaanista tehdyksi 90-luvulta lähtien.
On jo vuosia ollut tiedossa, että Tarantino halusi ohjata Casino Royalen. Tuoreessa haastattelussa Tarantino kertoi lisätietoja suunnittelemastaan Bond-elokuvasta.
Pulp Fictionin jälkeen Tarantino yritti saada oikeudet Casino Royale -romaaniin, mutta ei onnistunut. Myöhemmin vuonna 2004 Tarantino yritti uudestaan saada versiotaan Casino Royalesta tuotantoon, joten hän lähestyi studiota jälleen. Tarantinon idea ei kuitenkaan kiinnostanut studiota.
Tarantino olisi halunnut tehdä mustavalkoisen elokuvan, joka olisi sijoittunut 1950-luvulle alkuperäisen kirjan tavoin. Pääosaan hän halusi Pierce Brosnanin, joka on ohjaajan suosikki Bond-näyttelijöistä. Brosnan oli Tarantinon ideasta kinnostunut, studio taas ei. Studiopomot jopa sanoivat, että kirja on mahdoton filmata.
Tarantino kuitenkin ottaa hieman kunniaa Casino Royalen valmistumisesta. Hänen mukaansa elokuva tehtiin, koska hän rupesi kertomaan ideastaan filmata Casino Royale julkisesti ja koska fanit innostuivat internetissä. Tämä kuulemma muutti studion mielen Casino Royalen tekemisestä elokuvaksi.
Kuva: Reservoir Dogs
Lähde: Huffington Post, Vulture, The Week
(Episodi/LV)
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.