Tuntuu erikoiselta lähteä tiivistämään Resurrectionin kaltaista massiivista eeposta lyhyeen juonikuvaukseen, koska kyseessä on kaikkea muuta kuin kivasti simppeliin muottiin istuva yksinkertainen narratiivi. Seuraamme yhden, sata vuotta uneksivan olion unia, joista pyritään löytämään totuutta elämän suurimpiin saloihin. Elokuvan eri seikkoja voi tulkita useilla eri tavoilla, mutta äskeisestä lauseesta voinemme olla samaa mieltä. Ehkä.
Resurrectionissa ei ole niinkään kyse tarinoiden konkreettisesta ymmärtämisestä vaan niiden kokemisesta. Kahden tunnin ja 40 minuutin aikana katsoja uppoaa täysin uudenlaiseen maailmaan. Saattaa kuulostaa raskaalta, mutta hypnoottista kokonaisuutta seuraa alusta loppuun mielellään, koska, epäjohdonmukaisuudestaan huolimatta, kyseessä on syvästi inhimillinen ja kaunis kokemus.
Teos rakentaa itsensä tasaisin väliajoin uudestaan. Elokuvassa on erilaisia osioita, joista jokaisessa käytetään erilaista elokuvan ilmaisua. Alussa eletään mykkäelokuvaa, josta lähdetään eri suuntiin. Mukana vähän sitä sun tätä etsiväelokuvasta vampyyreihin. Yksi tapa lukea Resurrectionia onkin katsoa sitä nimenomaan elokuvana elokuvista. Käymme läpi erilaisia elokuvan aikakausia ja tyylejä, joita käydään läpi rakastavasti, mutta katse tulevassa. Elokuvan ja taiteen täytyy kehittyä, minkä takia myös monista upeista asioista täytyy päästää irti.
Jos taidetematiikassa ei ole tarpeeksi, koittaa teos selvittää vielä vaatimattomasti elämän tarkoitusta ja tulee siinä jopa tietynlaiseen lopputulokseen. On hankalaa selittää, miten näin epäjohdonmukainen elokuva onnistuu liikuttamaan, mutta kaikki kokonaisuuden erikoiset palaset tuntuvat loksahtavan lopussa paikalleen upeasti. Muodostuu syvästi filosofinen mosaiikki, jota pystyy lähestymään monesta eri kulmasta. Jos tarpeeksi etsii, elokuvasta varmasti löytyy jotain, joka resonoi.
Minulle Resurrectionin syvimmässä ytimessä on teema merkityksettömyydestä. Elokuva näyttää suuret kärsimykset ja sekavat tuntemukset, mutta kertoo silti elämän suunnattomasta kauneudesta, jota ei pysty selittämään. Rakkaudessa tai empatiassa ei ole mitään järkeä, mutta silti niissä on suunnatonta voimaa, joka loistaa kaiken pimeyden keskellä. Pelkästään viimeinen kuva syleilee ihmisyyden kauneutta ja haurautta mykistävällä tavalla
Teknisesti Resurrection on mestarillista työtä. Elokuva sisältää useita erilaisia kuvaustyylejä, joista jokainen tuntuu olevan upeasti hallussa. Kuvauksesta jää erityisesti mieleen loppupuolen henkeäsalpaava pitkä otto, joka on yksi vuosikymmenen tähän mennessä vaikuttavimmista elokuvateknisistä saavutuksista. Myös äänisuunnittelu toimii äärimmäisen hyvin.
Resurrection on valtava elokuva, joka ansaitsee tulla nähdyksi isolta kankaalta, jos mahdollista. Se on uudenlainen elokuva, joka hengästyttää luovuudellaan ja koskettaa sydämellään. Sitä on hankala kuvailla, mutta sen eteeriselle ja unenomaiselle maailmalle kannattaa antaa mahdollisuus viedä mukanaan. Se nimittäin antaa katsojalleen ihan valtavasti tästä palkinnoksi.
Resurrectionin voi nähdä vielä nyt lauantaina 27.9. klo 17:30 Savoy-teatterissa.
Justus Elo
