Cannes oli tänä vuonna eurooppalaisen elokuvan juhlaa, kun Michael Haneken Amour voitti Kultaisen palmun. Vaikka kilpasarjassa nähtiin ennätyksellisen monta amerikkalaista filmiä, jäivät jenkit lopulta täysin ilman palkintoja. Tanskalaiset voivat sen sijaan olla ylpeitä, sillä Mads Mikkelsen valittiin parhaaksi miesnäyttelijäksi Thomas Vinterbergin elokuvasta Jagten. Suomalaisia elokuvia ei Cannesin esityssarjoissa nähty tänä vuonna ainuttakaan.
Kyseessä on jo itävaltalaisohjaajan toinen Kultainen palmu, sillä Haneke voitti maailman himoituimman festivaalipalkinnon myös vuonna 2009 elokuvallaan Valkoinen nauha.
Kuten jo nimi julistaa, Amour kertoo rakkaudesta. Mutta kaikkein vaikeimman ja tinkimättömimmän kulman kautta. Ranskalaiset näyttelijäikonit Jean-Louis Trintignant, 81, ja Emmanuelle Riva, 85, loistavat yli 60 vuotta yhdessä olleena pariisilaisena avioparina, jonka tuttu ja turvallinen arki mullistuu, kun toinen saa aivohalvauksen. Haneke kuvaa inhimillistä tragediaa, rakkaan luhistumista ja puolison pinnistelyä, suurella tunteella ja viisaudella. Amour on oodi elämän päättymiselle, arvokas, tinkimätön ja yksi niitä harvoja teoksia, jotka oikeasti auttavat meitä hyväksymään oman kuolevaisuutemme.
Festivaalin kakkospalkinto Grand Prix meni italialaisen Matteo Garronen ohjaukselle Reality. Tositarina napolilaisesta perheenisästä, joka saa pakkomielteen Big Brotheriin pääsemisestä, ei ollut mielestäni likimainkaan Grand Prix’n arvoinen. Gomorra-ohjaaja käsittelee tosi-tv:tä ja siihen liittyviä fantasioita katkeranhauskalla mutta banaalilla ja puolivillaisella otteella. Garronen elokuva on myös ajastaan jäljessä, sillä se olisi pitänyt toteuttaa jo vuosia sitten, kun tosi-tv ja sen kritiikki kävivät kuuminta kamppailuaan.
Pronssisijana toimiva Prix du Jury myönnettiin brittiveteraani Ken Loachin sympaattiselle rikoskomedialle The Angels’ Share. Hauska ja sydämellinen teos kertoo joukosta glasgowlaisia altavastaajia, jotka päättävät varastaa pari pullollista maailman arvokkainta skottiviskiä. Ryöstöteeman ohella Loach nostaa jälleen esiin myös sosiaaliset epäkohdat puidessaan nuoren ja juuri isäksi tulleen väkivaltarikollisen yritystä muuttaa elämänsä suuntaa.