Roolimallit romuksi Rivieralla: Hitchcock hallitsi myös trillerikomedian

4.1.2013 18:12

Elokuvassa Hitchcock keskittyi Kellyn ja Grantin romanssin kehittämiseen. Tunteet nostettiin pintaan. ”Suudelma käytävässä on kuin hän olisi avannut mieheltä sepaluksen vetoketjun”, Hitchcock totesi Chandlerille. ”Ilotulituskohtaus on orgasmi.” Kellyn hahmoa hän kuvaili ”palavaksi jääksi”. Vaaleaverikkö hohkaakin aluksi kylmää, alkaa sitten sulaa luullessaan miestä rikolliseksi, ja lopulta antautuu äidin kompatessa taustalla. Naisen omaisuuden tuoma huippustatus rinnastuu miehen kovaksikeitettyyn menneisyyteen liittyvään fetisistiseen auraan.

Ohjaajalle Varkaitten paratiisi oli eräänlainen perhetapahtuma: puolisoaan kaikessa tukenut Alma esimerkiksi punoi tarinaan autotakaa-ajojuonen. Luottamuksellisessa työympäristössä oli tilaa improvisoinnille. Taylor toteaa, että esimerkiksi serpentiinitien levikkeellä kuvatussa lounaskohtauksessa pääpari keksi repliikkejä lennosta Hitchcockin kuvatessa tilanteen kolmesti jokaisen oton ollessa erilainen.

Romantiikasta tuli totta

Romanttinen komedia oli luonnollinen lähestymistapa Hitchcockille, jota aikalaiset luonnehtivat romantikoksi elämäkertojen perusteella. Huumori taas oli juuriltaan brittiläistä – cockneylaisittain vihjailevaa ja symboliikasta ammentavaa. Trilleriulottuvuus ja vaikkapa Robien sotamenneisyys puolestaan tasapainottivat kokonaisuutta antaen elokuvalle ryhtiä.

Puvustus oli elokuvassa niin oleellista, että Hitchcock vaati Paramount-studiota lähettämään luottohenkilönsä Edith Headin Cannesiin huolehtimaan työstä ennakkoon, mikä oli poikkeuksellinen käytäntö. Chandlerin mukaan Head piti Varkaitten paratiisia suosikkinaan: työnä se oli kaikkein vaativin, kun piti luoda oikeat vaatekokonaisuudet paitsi Kellylle, myös Grantille, ”jota oli vieläkin vaikeampi miellyttää kuin Hitchiä”. Kellyn ohjaaja pyysi pukemaan ”kuin

prinsessan”, mikä oli enteellistä. Rivieralla oleskellessaan Kelly nimittäin tutustui Monacon prinssi Rainieriin, joka teki Gracesta oikean prinsessan ”vuosisadan häiksi” hehkutetussa seremoniassa huhtikuussa 1956.

Kihlausuutisen kuultuaan Hitchcock ylisti Kellyn saaneen itselleen ”hienon roolin”, joskin vihkiminen päätti samalla naisen näyttelijänuran. Kelly tosin mieli valkokankaalle myöhemmin ja

Hitchcock jopa suunnitteli kuvaavansa ennen Lintuja (1963) elokuvan Marnie – Vaarallisella tiellä hänen kanssaan. Chandler pohtii, että tavallaan Hitchcock luovutti morsiamen sulhaselle Varkaitten paratiisin lumoavilla kuvilla mutta tuskin arvasi sen olevan lopullista – näyttelijän haave palata filmausten maailmaan osoittautui mahdottomaksi täyttää hänen virallisen asemansa vuoksi.

Kelly tunnustikin Chandlerille haastattelussa: ”Mieheni halusi filmitähden, muttei sitä, mitä elokuvatähteys vaati. Varkaitten paratiisissa olemukseni valkokankaalla oli tosiaankin elämää suurempi. Luulen, että mieheni rakastui roolihahmooni. Taisin sekoittaa roolit itsekin.”