Ohjaaja Juho-Pekka Tanskanen valmistelee dokumenttielokuvaa tunnetun sarjakuvataiteilijan ja pilapiirtäjän Ville Rannan maailmasta.
Ranta on vuodesta 2024 työskennellyt Helsingin Sanomien pilapiirtäjänä, jonka työt herättävät ihastusta ja vihastusta. Hän on toiminut myös Iltalehden ja Ajankohtaisen kakkosen pilakuvapiirtäjänä, ja hän on julkaissut toistakymmentä sarjakuvakirjaa.
Ranta on palkittu vuoden journalistina, Suomi-palkinnolla, sarjakuva-Finlandialla, Puupää-hatulla ja Ranskan kunnialegioonan ritariarvolla.
Tiedotteen mukaan Ville ja vapauden aave on elokuva sananvapaudesta, demokratian tilasta ja sarjakuvataitelijasta myllerryksessä olevan maailman keskellä. Elokuva kuvataan Suomessa, Ranskassa ja Saksassa. Elokuva yhdistää dokumentaarista seurantakuvaa saumattomasti Rannan toteuttamiin piirroksiin.
Lue myös: Robert De Niro: ”Donald Trump on valtion vihollinen”
“Elämme aikaa, jolloin sananvapauden ja demokratian rapautuminen on yksi akuuteimmista vaaroista. Trumpin kaudella ollaan entisessä sananvapauden mallimaassa laittamassa kaikki uusiksi. Myös Euroopassa haastetaan demokratian peruspilareita. Tämä on tilanne, jossa Ville Rannan kaltainen pilapiirtäjä elää ja jota hän pyrkii ravistelemaan,” kertoo elokuvan ohjaaja Juho-Pekka Tanskanen.
“Kiinnostuin Rannan työstä syvemmin Suomen Nato-prosessin aikana. Hän tuntui olevan ainoa – niin Suomessa kuin Ruotsissa – joka uskalsi pilkata Erdoganin vaatimuksia. Rannan piirroksista ja toiminnasta uutisoitiin ulkomailla laajasti ja uhkauksia sateli. Luin paljon myös Rannan sarjakuvakirjoja ja niiden myötä sytyke elokuvaan alkoi,” jatkaa Tanskanen.
Juho-Pekka Tanskanen on aiemmin ohjannut elokuvan Waiting for Barcelona (2018), joka oli Jussi-ehdokas parhaasta dokumenttielokuvasta. Ville ja vapauden aave -elokuvan ensi-illan ajankohta ei ole vielä tiedossa.