Aivojen hallinnan mahdollistava nanoteknologia saa palkkasoturit ja hallitukset sotajalalle uuden teknologian omistuksesta.
Paramount Pictures on hankkinut oikeudet Ramez Naamin kirjoittamaan Nexus-tieteiskirjaan. Elokuvaa on mukana tuottamassa Black Swanin (2010) ohjannut Darren Aronofsky, jonka kaksi vanhaa tuttua ovat mukana neuvottelemassa tulevasta filmatisoinnista.
Nexus-kirjan sovitukseen houkutellaan Ari Handelia ja Mark Heymania. Handel on aiemmin näytellyt Aronofskyn debyyttielokuvassa Pi sekä käsikirjoittanut Aronofskyn ohjaamat The Fountainin (2006) ja ensi vuonna ilmestyvän Noahin. Heyman taas on käyskennellyt Aronofskyn kanssa The Wrestlerin (2008) tuottajana ja Black Swanin käsikirjoittajana.
Naam on aiemmin työskennellyt nanoteknologiayhtiön johdossa ja kirjoittanut tietokirjan ihmisen biologisesta parantelusta, joten tekijällä luulisi olevan hyvää kokemusta aivojen hallinnasta nanoteknologian avulla kertovaan tieteistarinaan.
Tieteishitti Matrixissa koneet hallitsivat ihmisten tajuntaa, kunnes Keanu Reevesin vapahtaja pisti hanttiin. Miten käy nanoteknologian kanssa, keneltä löytyy mielen aikidon musta vyö?
Kuva Matrixista (1999).
Lähde: Deadline
(Episodi/JS)
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.