Stephen Kingin esikoisromaaniin perustuva kauhuklassikko täyttää 50 vuotta – Nyt sen voi kokea isolta kankaalta

Pienen elokuvakerhon näytökset jatkuvat Kulttuurikasarmissa Helsingin keskustassa.

Julkaistu:

Pienen elokuvakerhon ytimessä ovat laatuelokuvat ja kuratoidut kokonaisuudet. Kuukausittaisella kerhopäivällä esitetään kaksi elokuvaa: yksi uudempi ja yksi klassikko. Helmikuussa nämä ovat The Substance sekä 50-vuotisjuhlavuottaan viettävä Carrie.

Brian De Palman ohjaama Carrie perustuu Stephen Kingin esikoisromaaniin ja oli ensimmäinen King-filmatisointi valkokankaalla. Elokuva merkitsi De Palmalle läpimurtoa ja nousi hänen uransa ensimmäiseksi kaupalliseksi menestykseksi. Sittemmin Carrie on vakiinnuttanut asemansa yhtenä 1970-luvun merkittävimmistä kauhuelokuvista ja myös yhtenä onnistuneimmista King-sovituksista.

Elokuva kertoo ujoista ja kiusatusta lukiolaisesta Carrie Whitesta (Sissy Spacek), joka elää uskonnollisesti fanaattisen äitinsä (Piper Laurie) kanssa. Carrien yliluonnolliset kyvyt pysyvät pitkään piilossa, kunnes ne purkautuvat dramaattisesti koulun päättäjäistansseissa.

Leffaparin toinen elokuva on Coralie Fargeatin ohjaama The Substance (2024). Se on nykypäivään kiinnittyvä body horror -elokuva, joka käsittelee nuoruuden ihannointia, kehoa koskevia odotuksia ja median vallankäyttöä. Demi Moore esittää Oscar-ehdokkuuden arvoisesti fitness-tähteä, joka suostuu kokeelliseen kehitysohjelmaan säilyttääkseen asemansa. Roolityö nojaa fyysiseen ja psykologiseen muutokseen. Margaret Qualley esittää tarinan rinnakkaisminää. Elokuvassa nähdään myös Dennis Quaid vallankäyttöä edustavana niljakkaana tv-pomona.

Näytökset:

The Substance

  • to 12.2. klo 17.30, Gilda 3

Carrie

  • to 12.2. klo 20.30, Gilda 3
  • ti 17.2. klo 20.30, Gilda 3
  • la 21.2. klo 20.30, Gilda 3