Vuonna 1947 syntynyt Stephen King on yksi maailman tunnetuimmista ja tuotteliaimmista kirjailijoista. Hänen kauhuun ja yliluonnolliseen keskittyvät tarinansa ovat kiehtoneet niin lukijoita kuin elokuvantekijöitäkin heti ensimmäisestä julkaistusta romaanista, Carriesta (1974), lähtien.
Kingin tuotannosta – johon kuuluu yli 60 romaania ja yli 200 novellia – on tehty lukuisia elokuvia sekä televisiotuotantoja. Mukaan on mahtunut niin upeita onnistumisia, kuten Frank Darabontin ohjaamat Rita Hayworth – avain pakoon (The Shawshank Redemption, 1994), Vihreä maili (The Green Mile, 1999) ja The Mist – Usva (2007), kuin myös täysin unohdettavia tuotoksia.
Tämän Yksi elokuva, monta tarinaa -juttusarjan kannalta on kuitenkin olennaista, että osasta Kingin tuotantoihin perustuvista elokuvista on julkaistu erilaisia versioita.
Heikosta vastaanotosta kulttielokuvaksi
Charlton Hestonin (1923–2008) pojan Fraser C. Hestonin ohjaama Tarpeellista tavaraa (Needful Things, 1993) on pieneen Castle Rockin kaupunkiin sijoittuva trilleri, jonka pääosissa nähdään Ed Harris, Max von Sydow ja Bonnie Bedelia.
Elokuvassa kaupungin sheriffi Alan Pangborn (Harris) – tuttu nimi useista muista Kingin tarinoista, aivan kuten Castle Rockin kaupunkikin – joutuu erikoisten ongelmien keskelle, kun yllättävät ja aggressiiviset yhteenotot alkavat häiritä kaupungin rauhaa. Entiset pikkunahistelut muuttuvat vakaviksi samalla, kun kaupunkilaiset tekevät henkilökohtaisia sopimuksia vastikään Needful Things -nimisen antiikkiliikkeen avanneen Leland Gauntin (von Sydow) kanssa. Liikkeessä tuntuu olevan jokaiselle jotakin – juuri niitä esineitä, joita kaupunkilaiset ovat aina halunneet – ja arvokkaat kaupat voidaan hoitaa osittain muullakin kuin rahalla. Mutta mistä on oikein kyse? Ja mikä selittää ihmisten oudon uuden käyttäytymisen?
Tarpeellista tavaraa otettiin vastaan varsin ristiriitaisesti. Elokuva on saanut arvostusta vuosikymmenten aikana, mutta ensi-illan aikaan sitä kritisoitiin Kingin tiiliskivimäisen romaanin pintapuolisesta käsittelystä. Elokuvaa varten oli kuitenkin kuvattu huomattavasti enemmän materiaalia kuin mitä 121-minuuttiseen teatteriversioon lopulta sisältyi.
Ohjaaja Heston työsti vuoden 1996 televisioesitystä varten yli kolmituntisen erikoisversion, josta tuli nopeasti eräänlainen graalin malja – kulttijulkaisu Kingin fanien keskuudessa. Kesti kuitenkin vuosia, ennen kuin tuo versio julkaistiin fyysisessä muodossa.
Vuonna 2023 Yhdysvalloissa blu-rayllä julkaistu televisioversio on 189-minuuttinen, ja siinä on mukana kaikki väkivalta, joka sensuroitiin alkuperäisestä tv-esityksestä. Kirosanoja ei kuitenkaan edelleenkään kuulla.
Ennen kuin käydään läpi televisioversion merkittävimmät lisäykset, todettakoon, että ohjaaja on maininnut olleensa tyytyväinen jo teatteriversioon – hän pitääkin sitä eräänlaisena Director’s Cut -julkaisuna. Näin ollen televisioversiota voidaan pitää vaihtoehtoisena ohjaajan versiona. Siihen lisätyt kohtaukset ovat kuitenkin varsin mielenkiintoisia.
Tarpeellinen televisioversio
Needful Things – Television Cut käynnistyy täysin teatteriversiosta poikkeavalla tavalla. Alkutekstien jälkeen nähdään Alan korjaamassa Norrisin (Ray McKinnon) tien varteen hajonnutta autoa. Heidän ohitseen kiitää vaarallisesti hurjasteleva auto, jota Alan lähtee jahtaamaan. Lyhyen takaa-ajon jälkeen tuntematon kuski ajaa kolarin, ja kun Alan ryntää katsomaan, onko palamaan syttyneessä autossa eloonjääneitä, auto räjähtää.
Tästä siirrytään poliisiasemalle, jossa Alan vie tutkittavaksi räjähtäneen auton rekisterikilven. Vaihdettuaan likaiset vaatteensa hän lähtee asemalta mukanaan kihlasormus. Kadulla joku seuraa häntä hetken aikaa autolla mutta kiihdyttää sitten pois paikalta.
Tämän jälkeen nähdään Cora (Lisa Blount, jota teatteriversiossa ei nähty vilausta enempää) keskustelemassa puhelimessa kahvilassa työskentelevän ystävänsä kanssa pian avattavasta antiikkiliikkeestä. Polly (Bedelia) keskeyttää puhelun ja siirtyy tiskin taakse palvelemaan asiakkaita. Samaan aikaan Alan kävelee kadulla ja pyytää paikalle saapunutta Norrisia sakottamaan väärin pysäköityä autoa. Norris kertoo samalla, ettei räjähtäneen auton jäänteistä löytynyt ruumista.
Edelliset kohtaukset kestävät yhteensä yli 12 minuuttia.
Kymmenisen minuuttia myöhemmin Alan sujauttaa kihlasormuksen Pollyn sormeen. Tämä saa kuitenkin nivelrikon aiheuttaman kipukohtauksen ja haluaa ottaa lääkkeitä. Alan estää häntä ja lähtee hakemaan käsitukea, jolloin Polly ottaa lääkkeet kiellosta huolimatta. Alanin palatessa he asettavat tuen paikoilleen ja suutelevat.
Noin puolen tunnin kohdalla nähdään noin 30 sekunnin lisäys, jossa Buster (J.T. Walsh) kysyy Alanilta, voisiko tämä tehdä jotain hänelle annetun parkkisakon suhteen. Alan vastaa, että parempi vain maksaa se, ja varoittaa samalla, ettei Buster voi käydä poliisien kimppuun niin kuin oli juuri tehnyt.
Välittömästi edellisen jälkeen nähdään yli kaksiminuuttinen uusi kohtaus, jossa Polly kävelee satamassa olevalle Alanin veneelle ja löytää miehensä puhdistamassa sitä. He keskustelevat kihlautumisestaan ja auto-onnettomuudesta, jonka Alan oli aiemmin todistanut. Keskustelun jälkeen he ryhtyvät hempeilemään.
Kun Alan menee Lelandin antiikkiliikkeeseen esittäytymään, nähdään noin 50 sekunnin lisäys. Leland kertoo tarkkailevansa ikkunasta kaupungin asukkaita oppiakseen heidän mahdollisista toiveistaan ja unelmistaan. Kun Alan hetkeä myöhemmin lähtee liikkeestä, hän tervehtii paikalle tullutta Coraa, joka jää ihailemaan kaupan ikkunassa olevaa Elvis Presley -patsasta. Alan kulkee autolleen ja kirjoittaa muistiinpanon Lelandista. Tämä kohtaus kestää hieman yli minuutin.
Hieman edellisen jälkeen nähdään noin kaksiminuuttinen lisäys, jossa Alan on poliisiasemalla ja keskustelee Busteria rikoksista epäilevien viranomaisten kanssa. Alan puolustaa Busteria, mikä saa paikalle ilmestyneen Pollyn hämmästymään. Alan saa uuden puhelun samalla, kun Polly istuu hänen syliinsä läheisyyttä kaivaten. Kun Alan pyytää kihlattuaan lopettamaan, Polly poistuu huoneesta hieman loukkaantuneena.
Noin 55 minuutin kohdalla on minuutin mittainen lisäys, jossa Polly pyytää Nettietä (Amanda Plummer) sulkemaan kahvilan. Pian tämän jälkeen Wilma (Valri Bromfield) soittaa Nettielle aggressiivisen puhelun, joka saa tämän hermostumaan.
Seuraavassa kohtauksessa Nettie on kävelemässä kotiin, kun Leland pysäyttää hänet ja antaa hänelle pienen posliinifiguurin. He keskustelevat kahdestaan noin kahden minuutin ajan.
Muissa televisioversion lisäyksissä nähdään muun muassa, kuinka Cora ihailee uutta Elvis-patsastaan, millaisista painajaisista Brian (Shane Thomas Meier) kärsii, kuinka Leland lähentelee Pollya ja kuinka Alan menettää hermonsa ja käy käsiksi Lelandiin. Myös loppukohtaus on hieman pidempi, ja siinä kihlapari antautuu suudelmaan.
Nämä kaikki edellä mainitut – sekä lukuisat muut pienet lisäykset – tekevät elokuvasta huomattavasti rikkaamman kokemuksen. Jos teatteriversio miellytti, tähän televisioversioon kannattaa ehdottomasti tutustua.
Monien käänteiden Cujo
Stephen Kingin vuonna 1981 julkaistu Cujo siirtyi valkokankaalle kahta vuotta myöhemmin. Elokuussa 1983 ensi-iltaan saapunut elokuva (Suomessa 21.9.1984) ei saanut helppoa starttia, sillä alkuperäinen ohjaaja Peter Medak ja pääkuvaaja Anthony B. Richmond jättivät projektin vain kahden kuvauspäivän jälkeen. Heidän tilalleen astuivat Alligaattori -elokuvallaan (1980) vakuuttanut Lewis Teague ja pääkuvaajaksi tuleva Speed – kuoleman kyydissä (1994) -ohjaaja Jan de Bont.
Cujo kertoo Donnasta (Dee Wallace), joka jää pienen poikansa kanssa raivokkaaksi muuttuneen bernhardinkoiran armoille. He jäävät syrjäisellä maatilalla jumiin rikkinäiseen autoon Cujo-koiran vainotessa heitä herkeämättä. Helle, nälkä ja pelko pitävät heidät jatkuvassa ahdingossa.
Cujo oli valkokankailla kohtuullinen menestys, ja siitä kasvoi vähitellen kulttielokuva. Erikoista – ja pitkään melko tuntematonta – oli se, että elokuvasta julkaistiin maailmalla kaksi eri versiota.
Elokuvan USA-versio, joka opittiin tuntemaan myöhemmin myös nimellä Director’s Cut, on kestoltaan 93 minuuttia. Siinä nähdään noin kymmenen minuutin kohdalla puolitoistaminuuttinen kohtaus, jossa Vic (Daniel Hugh Kelly) ja Steve (Christopher Stone) pelaavat tennistä. Ottelun jälkeen tulee hetki, jossa Steve ja Donna makaavat sängyllä, kunnes Donna nousee ja pukee pikkuhousut ylleen.
Lue myös: Mieltä kutkuttavien elokuvien syventävät erikoisversiot
91-minuuttinen kansainvälinen versio sisältää tämän sijaan lyhyen seksikohtauksen Stevenin ja Donnan välillä.
Hetkeä myöhemmin Director’s Cut -versiossa nähdään yli minuutin kohtaus, jossa Vic menee keittiöön ja kommentoi Donnalle televisiossa näkyvää surkeaa mainosta. Samalla soi puhelin, ja Vic keskustelee hetken kollegansa kanssa.
Suurin eroavaisuus tulee noin 35 minuutin kohdalla. Kohtaus, jossa Vic hyvästelee Donnan ja Tadin (Danny Pintauro) ja ajaa pois, nähdään vain Director’s Cut -versiossa. Donna huutaa hänen peräänsä, Vic pysähtyy, ja Donna kertoo heidän suhteensa olevan lopullisesti ohi.
Näiden lisäksi elokuvassa on kourallinen pieniä muutoksia ja kohtauksien uudelleenjärjestelyjä. Käytännössä kummankin version tunnelma on kuitenkin hyvin samanlainen.
Suomessa K-18-ikärajan saanut valkokangasversio perustui pituustietojen perusteella Director’s Cut -versioon. Sitä oli kuitenkin sensuroitu: “Lyhennetty tappokohtauksia ja koiran hyökkäystä naisen kimppuun.” Myös alkuperäinen Suomen videojulkaisu oli lyhennetty.
Miten nähdä elokuvien eri versiot?
Cujo: Director’s Cut / USA-versio on julkaistu Suomessa dvd:llä. Kansainvälisen version saa käsiinsä Saksasta.
Tarpeellista tavaraa: Teatteriversio on julkaistu Suomessa dvd:llä. Televisioversion kohdalla täytyy katse siirtää ulkomaille: Australiassa ja Saksassa on julkaistu B-alueen blu-ray.
Teksti: Tom Kajaslampi