Suomalaisen ilmastotutkijan uskomatonta sadehanketta Arabiemiraateissa seuraava dokumentti Näin pilvet kuolevat oli osa Locarnon elokuvajuhlien kriitikoiden viikon ohjelmistoa.
Ohjaaja Tuija Halttunen (kuvassa) pääsi työryhmineen paikan päälle esittelemään elokuvaansa sadoille katsojille ja vastaanottamaan festivaalin Premio Zonta Club Locarno -palkinnon, joka myönnetään erityistä yhteiskunnallista ja eettistä arvoa kantavalle elokuvalle.
Tuomaristo kehui Näin pilvet kuolevat –elokuvan poeettista lähestymistapaa, upeaa kuvausta ja leikkausta sekä ajankohtaista ilmastoaihetta.
Dokumentti herättää kysymyksiä kunnianhimon, tieteellisen tutkimuksen ja luonnon hallinnan eettisyydestä.
Ilmastotutkija Hannele Korhosella on unelma: olla maailman paras työssään ja saada siitä tunnustusta. Korhosen elämä muuttuu dramaattisesti kun Arabiemiraatit myöntävät hänelle 1,5 miljoonan dollarin tutkimusapurahan selvittääkseen miten saada pilvet satamaan rutikuivalla aavikolla.
Mahdollisuus näin isoon tutkimukseen kuulostaa täydelliseltä. Mutta hiljalleen Hannele ymmärtää, että rahoittajilla on oma agendansa. Hänen intonsa laantuu ja muuttuu eettiseksi konfliktiksi. Jos Hannele onnistuu, onko hän valmis hyväksymään seuraukset, jotka pilvien hallinnasta voi seurata? Mikä on kunnianhimon lopullinen hinta?
Elokuvan piti tulla Suomen teattereihin 27. elokuuta, mutta ensi-ilta siirtyy pandemian takia. Katso traileri alta.
