Tänään tv:ssä: ”Aikamme paras sotaelokuva” – Poikkeuksellisen vahva tarina sodan kauhuista

Episodin tähdet ★★★★

6.9.2024 05:00

Terrence Malickin ohjaama Veteen piirretty viiva valmistui vuonna 1998.

James Jonesin omakohtaiseen romaaniin perustuva sotaelokuva kertoo Guadalcanalin taistelusta Tyynen meren sodassa.

Seitsemän Oscar-ehdokkuutta kerännyt elokuva on monien kriitikoiden mielestä yksi lajityyppinsä parhaita elokuvia. Tunnettu elokuvakriitikko Gene Siskel oli sitä mieltä, että kyseessä on ”aikamme paras sotaelokuva”.

Malick teki 70-luvulla kaksi loistavaa elokuvaa (Julma maa, Onnellisten aika) mutta oli sen jälkeen parikymmentä vuotta poissa kuvioista ennen Veteen piirrettyä viivaa, joka aloitti hänen uuden aktiivisen kautensa.

Veteen piirretyn viivan kerronta etenee verkkaisesti. Elokuvassa on lukuisia henkilöhahmoja ja siitä puuttuu tavanomainen juonikuvio, joten se on kieltämättä hieman vaikeasti omaksuttava.

Silti elokuvalla on selkeitä ansioita. Veteen piirretty viiva kertoo poikkeuksellisella tavalla sodan tuhoista koskemattomassa luonnonparatiisissa.

Runollista tarinaa säestävät John Tollin loistelias kuvaus, Hans Zimmerin musiikki sekä ennennäkemätön näyttelijäkaarti, johon kuuluvat muun muassa Sean Penn, Adrien Brody, James Caviezel, Ben Chaplin, George Clooney, John Cusack, Woody Harrelson, Elias Koteas, Jared Leto, Dash Mihok, Tim Blake Nelson, Nick Nolte, John C. Reilly, Larry Romano ja John Savage.

Toinen vahva, mutta helpommin ymmärrettävä sotakuvaus, Steven Spielbergin Pelastakaa sotamies Ryan vei vuoden 1999 Oscar-juhlassa pääpotin Rakastuneen Shakespearen ohella.

Veteen piirretty viiva ei seitsemästä ehdokkuudesta voittanut yhtään palkintoa. Mutta oli sillä Oscareita tai ei, se on unohtumaton mestariteos.

Veteen piirretty viiva esitetään MTV3-kanavalla perjantaina 6.9.2024 klo 22.45. Elokuva löytyy myös Disney Plussasta. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa