Kauhuelokuvia tehtaillut Eli Roth on ohjannut uusintaversion klassikosta Väkivallan vihollinen (1974). Charles Bronsonin ikonisen roolin vetää tällä kertaa ihan mukiinmenevästi Bruce Willis.
Alkuperäinen sai useita jatko-osia, mutta heikon menestyksen takia tälle uudelleenlämmittelylle niitä ei ole luvassa.
Uutta versiota on Hollywoodissa yritetty pitkään, mutta alkuperäisen ansiot ovat niin aikaansa sidottuja (muun muassa Vietnamin sodan jälkimainingit), ettei vuonna 2018 valmistunut elokuva pääse enää yllättämään.
Willisin näyttelemä tohtori menettää perheensä traagisesti ja hän päättää ottaa ohjat omiin käsiinsä ja kostaa tekijöille. Death Wish on raaka mutta nykymittapuulla päässyt läpi alhaisemmalla K16-ikärajalla.
Alkuperäisessä elokuvassa tapahtumapaikkana oli New York, mutta nyt se on murhatilastojen kärjessä kärkkyvä Chicago.
Death Wish esitettiin jo kerran viikonloppuna. Tiistaina Herolla on luvassa toinen lähetys klo 21.00.
