New Yorkissa 1900-luvun alkupuolella elänyt Florence Foster Jenkins oli rikas perijätär, joka halusi laulajaksi, vaikka hänellä ei ollut siihen minkäänlaisia edellytyksiä. Maailman huonoimmaksi oopperalaulajaksi nimetystä Jenkinsistä tuli kulttihahmo ja pilkan kohde paikallisissa musiikkipiireissä.
Maineikkaan brittiläisen veteraanin Stephen Frearsin (Valheet ja viettelijät, The Queen) ohjaama Florence on kevyempi ja komediallisempi kuin toinen Jenkinsistä kertova elokuva, ranskalaistuotanto Marguerite (2015). Silti Frearskin on nähnyt laulajattaren tarinassa muutakin kuin naurun aiheen. Florence on sekä komedia että tragedia, mikä tekee siitä kiinnostavan.
Uransa 20. Oscar-ehdokkuuden Florencesta saanut Meryl Streep on nimiroolissa aivan ilmiömäinen. Sehän tiedettiin, että hän osaa laulaa oikein, mutta vaatii lahjakkuutta laulaa roolin vaatimalla tavalla nuotin vierestä. Aviomiestä esittävä Hugh Grant ja pianistin roolissa nähtävä Simon Helberg (Rillit huurussa) ovat myös mainioita.
Florence esitetään TV1-kanavalla keskiviikkona 18.12.2019 klo 22.00. Areenassa 13 päivää. Katso traileri alta.
