Tänään tv:ssä: Kaikkien aikojen leffatrilogian päätös – Esitetäänkö siitä väärä versio?

IMDb-arvosana 7,6.

14.12.2023 05:00

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1990 valmistunut Kummisetä-trilogian päätös.

1970-luvulla yhdysvaltalaiselokuvilla pyyhki hyvin. Yksi nimi nousee kuitenkin ylitse muiden, ja se on Francis Ford Coppola. Hänen 70-lukunsa koostui elokuvista Keskustelu (1974), Ilmestyskirja. Nyt (1979) sekä tietysti Kummisedän kahdesta ensimmäisestä osasta (1972, 1974). Neljä elokuvaa, neljä mestariteosta.

Useampien heikkojen vuosien jälkeen Coppola tarttui rahapulassa tuotantoyhtiön tarjoukseen tehdä kolmas ja viimeinen Kummisetä. Avaintekijät kirjailija Mario Puzoa ja näyttelijöitä myöten (poislukien Robert Duvall) tuotiin takaisin. Paperilla kaikki näyttää hyvältä. Winona Ryderin äkillistä poistumista projektista saatiin paikkaamaan ohjaajan oma tytär.

Jostain syystä Kummisetä osa III ei tuntunut tyydyttävän ketään. Elokuva sai seitsemän Oscar-ehdokkuutta, mutta toisin kuin kaksi edellistä osaa, se jäi ilman pystejä. Kaikki tiesivät, että tämän on tarkoitus olla se suuri grande finale, trilogian kolmas osa, joka päättää elokuvahistorian parhaimman sarjan.

Kummisetä osa III tuntui olevan jatkoa, mutta samalla jotain muuta. Se on hyvä elokuva, mutta sen on lähes mahdoton vastata ylisuuriin odotuksiin, jotka luonnollisesti Kummisetä osa II:n jälkeen syntyi. Ei auttanut, että kolmas osa esittelee kaksi uutta, tärkeää hahmoa: Andy Garcian näyttelemän Vincent Mancinin ja tämän serkun Mary Corleonen (Sofia Coppola), jotka rakastuvat toisiinsa.

Kun kolmas osa täytti 30 vuotta vuonna 2020, Coppola päätti palata siihen. Siinä ei ole mitään uutta: vähän ajan sisällä Ilmestyskirja. Nyt – Final Cut ja The Cotton Club Encore ovat nähneet päivänvalon. Uusi leikkausversio sai nimen Mario Puzo’s The Godfather, Coda: The Death of Michael Corleone.

Ennakkotietojen mukaan televisiossa esitetään kuitenkin nyt vuoden 1990 leikkausversio. Kummisetä III nähdään Subilla torstaina 14.12.2023 klo 21.00.

Jos haluat katsoa uuden version, niin The Godfather, Coda löytyy suoratoistona Viaplaysta, Ruudusta ja SkyShowtimesta. Alla alkuperäisen version traileri.

Arvio: Jesse Raatikainen

YouTube video

 

Aiheeseen liittyviä elokuvia