Stieg Larssonin Millennium-kirjasarjasta ja niistä tehdyistä ruotsalaisista filmatisoinneista tuli maailmanlaajuinen ilmiö, joten ei ihme, että Hollywoodissa tehtiin siitä uusintaversio.
Daniel Craig on osuva valinta kadonneen naisen salaisuutta selvittävän päätoimittaja Mikael Blomkvistin rooliin. Elokuvan tähti on kuitenkin Rooney Mara, joka esittää Blomkvistin avuksi ryhtyvää Lisbeth Salanderia.
The Girl with the Dragon Tattoo lähtee komeasti käyntiin Led Zeppelinin Immigrant Songin cover-versiolla ja tyylikkäillä alkuteksteillä, ja sen jälkeen trillerijuoni vetää mukaansa vahvasti, eikä tarinan parissa pitkästy.
Alun perin David Fincherin piti ohjata Millennium-trilogian kaikki kirjat. Vaikka The Girl with The Dragon Tattoo menestyi mukavasti, kallis tuotanto ei kuitenkaan tehnyt riittävästi tulosta, joten jatko-osat pistettiin jäihin. Viime aikoina on suunniteltu jatkoa pienemmällä budjetilla ilman Fincheriä. Rooney Mara on kiinnitetty jatko-osaan, mutta Daniel Craigista ei ole vielä varmuutta.
The Girl With the Dragon Tattoo esitetään Nelosella sunnuntaina 12.02.2017 klo 21.30. Katso traileri alta.
