Tänään tv:ssä: Martin Scorsesen ohjaustyön suomenkielinen nimi voi hämätä – Hienoa elokuvaa ei kannata missata

IMDb-arvosana 7,2.

8.1.2021 06:30

Martin Scorsesen vuoden 2016 elokuva Silence esitetään Suomen televisiossa nimellä Vaitiolo.

Ohjaajamestari Martin Scorsese palaa siinä uskonnollisiin teemoihin pitkän tauon jälkeen. Shūsaku Endōn romaaniin perustuva elokuva kertoo 1600-luvulla eläneistä jesuiittapapeista.

Rodrigues (Andrew Garfield) ja Garrpe (Adam Driver) matkustavat Japaniin levittämään katolista uskoa. Samalla he haluavat löytää kadonneen oppi-isänsä (Liam Neeson).

Scorsesen iskeviin rikoselokuviin verrattuna Vaitiolo etenee hitaasti – välillä puuduttavan hitaasti. Kolmituntisena elokuva tuntuu ehkä liian pitkältä, mutta sen maalauksellinen kuvaus ja vaikuttava loppujakso jäävät pitkäksi aikaa mieleen kummittelemaan.

Scorsese halusi aikoinaan papiksi, ja usko tuntuu olevan hänelle edelleen tärkeä aihe. Elokuvan selkeä viesti on se, että ihminen voi ulkopuolisten silmissä luopua uskostaan, mutta se ei koskaan häviä kokonaan. Ei silti tarvitse olla uskonnollinen vaikuttuakseen elokuvasta.

Vaitiolo esitetään Yle Teemalla perjantaina 08.01.2021 klo 21.00. Myös Areenassa. Katso traileri alta.

YouTube video

Aiheeseen liittyviä elokuvia