Ohjaajanero Stanley Kubrickin uran ensimmäinen merkkiteos on dokumentaarinen rikosjännäri sekalaisen konnajoukon pikkutarkasta suunnitelmasta ryöstää laukkaradan rahat. Pääosia esittävät Sterling Hayden ja Coleen Gray.
Peli on menetetty ei herättänyt ilmestyessään juurikaan huomiota, ja sen omintakeista takaumakerrontaa pidettiin sekavana. Kubrickin tyyli oli kuitenkin aikaansa edellä.
Sittemmin Peli on menetetty on noussut yhdeksi kaikkien aikojen rikoselokuvista, ja se on antanut valtavasti vaikutteita myöhemmille tekijöille. Esimerkiksi Quentin Tarantino on käyttänyt hyvin samantyyppistä epälineaarista rakennetta elokuvissaan Reservoir Dogs ja Pulp Fiction.
Peli on menetetty esitetään Yle Teemalla torstaina 05.04.2018 klo 21.00. Katso elokuvan alkuperäinen traileri alta.
