Tänään nähdään televisiossa vuonna 2011 valmistunut Kill the Irishman.
Tositapahtumiin perustuva elokuva kertoo irlantilaistaustaisen gangsterin Danny Greenen (Ray Stevenson) noususta ja tuhosta 1960–70-lukujen Clevelandissa. Greene työskentelee aluksi satamatyöläisenä, mutta nousee vuonna 1961 satamatyöläisten liiton väliaikaiseksi johtajaksi. Korruptiosyytteiden ja vankeustuomion jälkeen hän ajautuu syvemmälle alamaailmaan ja ryhtyy käymään avointa sotaa Clevelandin mafian kanssa.
Greenellä on läheinen mutta monimutkainen suhde mafioso John Nardiin (Vincent D’Onofrio). Häntä jahtaa myös poliisietsivä Joe Manditski (Val Kilmer), joka on tuntenut Greenen lapsuudesta saakka. Rikollisverkostossa vaikuttaa lisäksi rahanlainaaja Shondor Birns (Christopher Walken). Mafian valtataistelu kärjistyy, kun Jack Licavoli (Tony Lo Bianco) vaatii Greeneltä osuutta tämän liiketoimista.
Sivurooleissa nähdään muun muassa Linda Cardellini Greenen vaimona sekä Paul Sorvino mafiapomona. Ohjauksesta vastaa Jonathan Hensleigh (The Punisher, The Ice Road).
Elokuvan vastaanotto oli ristiriitainen: kriitikot kiittivät erityisesti vahvaa näyttelijäkaartia, mutta moittivat ohjausta ja rakenteen tuttua kaavaa. Useissa arvioissa elokuvaa verrattiin Martin Scorsesen Mafiaveljiin, eikä vertailu ollut tekijöille imarteleva. Lipputulot jäivät vaatimattomiksi suhteessa 12 miljoonan dollarin budjettiin.
Episodin toimituksessa elokuvasta kuitenkin tykättiin. Kill the Irishman sai dvd-arviossa neljä tähteä.
”Elokuva on mukaansatempaava kuvaus spagettimafiosojen ongelmista yhden jääräpäisen irlantilaisgansterin kanssa, kun omaa moraalikoodistoaan noudattava irkku ei ota kuollakseen”, Jani Svensk kirjoitti.
Kill The Irishman esitetään nyt televisiossa kolme kertaa:
- Su 1.3.2026 klo 21.00 · STAR Channel
- Ti 3.3.2026 klo 23.00 · STAR Channel
- La 7.3.2026 klo 00.05 · STAR Channel
Katso traileri alta.
