Tänään nähdään televisiossa Renny Harlinin elokuva Cliffhanger, joka Suomessa sai lisänimen Kuilun partaalla.
Vuonna 1993 valmistunut elokuva on Harlinin parhaita ohjaustöitä. Sekä Harlin että päätähti Sylvester Stallone olivat molemmat hyvässä vedossa.
Yhdysvaltain Kalliovuorten jylhiin maisemiin sijoittuva vuorikiipeilyseikkailu on paitsi Harlinin onnistuneimpia myös taloudellisesti menestyneimpiä elokuvia.
Elokuvassa näyttelevät Stallonen ohella mainion konnan roolin tekevä John Lithgow sekä Villi Pohjola -sarjasta tuttu Janine Turner.
Cliffhanger sai myös kunnian päästä Guinnessin ennätysten kirjaan. Elokuvassa nähdään nimittäin kaikkien aikojen kallein ilmastuntti.
Ilmassa tapahtuva pankkiryöstökohtaus, jossa rahasalkkuja liikutetaan lentokoneesta toiseen, tuli maksamaan elokuvantekijöille peräti miljoona dollaria.
Cliffhanger esitetään nyt televisiossa kolmeen otteeseen:
- Su 01.05.2022 klo 22.15, TV5
- Ti 03.05.2022 klo 22.00, TV5
- Pe 06.05.2022 klo 23.30, Kutonen
Katso alta kooste hurjista leffastunteista, mukana Cliffhanger.
