Tänään nähdään televisiossa vuonna 1983 valmistunut Sotaleikit (WarGames). Kasariklassikossa maailmanlopun uhka ja teinipojan uteliaisuus kohtaavat – vaarallisin seurauksin.
John Badhamin ohjaama teknotrilleri osui aikansa hermoon kylmän sodan ja tietokoneiden yleistymisen kynnyksellä. Elokuvan pääosassa on Matthew Broderick, joka esittää seattlelaista lukiolaista David Lightmania. Utelias nuori pääsee vahingossa sisään Yhdysvaltain armeijan supertietokoneeseen. Hän käynnistää ohjelman, joka alkaa simuloida ydinsotaa Neuvostoliittoa vastaan. Kone ei kuitenkaan osaa erottaa pelin ja todellisuuden eroa.
Broderickin rinnalla nähdään Ally Sheedy, Dabney Coleman ja John Wood. Tarina yhdistää nuorisoelokuvan energiaa ja kylmän sodan vainoharhaisen maailman Samalle se kysyy, mitä tapahtuu, kun päätöksiä elämästä ja kuolemasta aletaan siirtää koneille. Kekseliäs ja jännittävä juoni pitää otteessaan.
Lue myös: Uutuussarja kertoo, kuinka Julius Kivimäestä tuli yksi maailman vaarallisimmista hakkereista
Sotaleikit oli ilmestyessään suuri menestys: se keräsi yli 120 miljoonaa dollaria lipputuloja, mikä oli jättisumma 1980-luvulla. Se sai myös kolme Oscar-ehdokkuutta, muun muassa parhaasta alkuperäiskäsikirjoituksesta.
Elokuvaa pidetään myös kulttuurisena käännekohtana: se teki hakkeroinnista ja tietoturvasta osan valtavirtaa ja vaikutti jopa Yhdysvaltain ensimmäisiin kyberturvallisuuslakeihin.
Tämä kaikkien hakkerielokuvien äiti esitetään Yle Teemalla lauantaina 25.10.2025 klo 21.00. Areenassa 1.1.2026 saakka. Katso traileri alta.
