Steven Spielberg on halutessaan nopea ohjaaja. Vuoden 2017 elokuva The Post valmistui alle puolessa vuodessa ja julkaistiinkin vielä ennen Spielbergin Ready Player One -seikkailua, joka kuvattiin ennen sitä.
Media haluaa paljastaa Yhdysvaltojen johdon skandaalit samaan tapaan kuin viisi vuosikymmentä aiemmin, mutta valtion päämiehet tekevät kaikkensa hiljentääkseen nuuskivat journalistit.
Watergate-skandaali johti lopulta Nixonin eroon, mutta isotkin sanomalehdet tuolloin pelkäsivät tulevaisuutensa puolesta.
The Postin tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1971, ja se toimii hyvänä rinnakkaiselokuvana mestarilliselle trillerille Presidentin miehet (1976).
Tom Hanks on parhaassa vedossaan, ja Meryl Streep ansaitsi jälleen Oscar-ehdokkuuden. Sivurooleissa nähdään kovia suorituksia, mutta Bob Odenkirk täytyy nostaa esille erikseen.
Spielberg käynnistää dialogivoittoisen The Postin aiheellisesti kohtauksella keskeltä Vietnamin sotaa mutta lopettaa leffan ehkä liiankin alleviivaavasti.
The Post esitetään nyt Suomen televisiossa ensimmäistä kertaa. Se nähdään Subilla lauantaina 19.03.2022 klo 21.00. Elokuva on tällä hetkellä katsottavissa myös Viaplayssä.
Katso traileri alta.

Arvio: Tero Heikkinen
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.