Tänään nähdään televisiossa toimintaelokuva Ronin vuodelta 1998. Maineikkaan John Frankenheimerin (Mantshurian kandidaatti) ohjaaman elokuvan pääosissa nähdään Robert De Niro ja Jean Reno.
Elokuva on erittäin sujuvasti ja hyvin toteutettu vauhtipaketti, kirjoitettiin Episodin sisarlehden DVD Hohdon arviossa vuonna 2004. Heikkoudeksi jää arvion mukaan henkilöiden jääminen etäisiksi sekä toisilleen että etenkin katsojalle. Toiminnan ystäville se on kuitenkin laatuviihdettä, arviossa todetaan.
Elokuva alkaa tilanteesta, jossa viisi toisilleen ennestään tuntematonta miestä on kutsuttu Pariisissa sijaitsevaan autioon teollisuushalliin. Neljää eri kansallisuutta edustavista miehistä jokainen on jonkin suuren luokan ryöstöissä tarvittavan osa-alueen spesialisti.
Toimeksiantajaa edustava Deirdre (Natascha McElhone) selvittää miehille näiden tehtävän, joka on anastaa salaperäinen matkalaukku raskaasti aseistettujen turvamiesten ympäröimältä mieheltä. Muuta kenellekään ei kerrota. Alkaa ryöstön valmistelu, ja kun sen toteutuksen aika koittaa, asiat mutkistuvat toden teolla.
Frankenheimer pitää DVD Hohdon arvion mukaan kliseet minimissään ja luottaa niiden sijaan hurjiin autotakaa-ajoihin ja raivokkaisiin tulitaisteluihin joita yrmeäilmeiset ammattirikolliset käyvät keskenään.
Ronin nähdään TV5-kanavalla perjantaina 11.12.2015 klo 21.00.
(Episodi/JH)