Historiallista toimintaelokuvaa voi hyvällä syyllä sanoa eeppiseksi. Gladiaattori teki vaikutuksen sekä suureen yleisöön että Oscar-raatiin.
Monet ovat nähneet tämän 2000-luvun parhaisiin toimintaelokuviin kuuluvan seikkailun ehkä jo useaankiin kertaan, mutta se ei tämän elokuvan kohdalla haittaa. Annamme lisämausteeksi hieman triviatietoa.
– Crowe valittiin palkittuun pääosaan vasta, kun Mel Gibson totesi itse olevansa liian vanha rooliin. Myös Antonio Banderasta harkittiin. Ennen kuvausten alkua Crowe oli vastikään saanut valmiiksi The Insiderin, jota varten Crowe oli lihottanut itseään yli 18 kiloa. Ylimääräiset kilot karisivat näyttelijän farmilla parissa kuukaudessa, sopivasti ennen Maximuksen fyysistä roolia.
– Elokuvan alussa nähtävä joukkotaistelu kuvattiin Englannin metsässä, joka oli muutenkin tarkoitus lanata tyhjäksi. Gladiaattorin ohjaaja Ridley Scott oli siis innokas hyödyntämään mahdollisuutta polttaa metsä maan tasalle.
– Samaisessa taistelussa saadut haavat Crowen kasvoilla olivat aitoja vaurioita siitä, kun Crowen hevonen säikähdyksissään peruutti näyttelijän puun oksistoa päin. Myöhemmin Crowe teloi jalkansa, lonkkansa ja molemmat hauisjänteensä gladiaattoritaisteluiden tuiskeessa.
– Proximoa näyttelevä Oliver Reed kuoli sydänkohtaukseen, kun elokuvan kuvaukset olivat vielä kesken. Sijaisnäyttelijän ja CGI:n yhdistelmällä luotu korvike jäljellä oleviin kohtauksiin toi lisäkustannuksia arviolta noin kolmen miljoonan dollarin edestä.
Gladiaattori esitetään TV5-kanavalla sunnuntaina 5.2.2017 klo 21.00. Katso traileri alta.

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.