Tänään tv:ssä: Tämä on yksi parhaita koskaan tehtyjä aikamatkaelokuvia – ”Synkkä ja väkivaltainen”

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2012 valmistunut Looper.

23.11.2016 06:27

Joseph Gordon-Levitt on 2040-luvulle sijoittuvan tieteistoimintatrillerin pääosassa palkkatappajien eliittiin kuuluva Joe, jolle tulevaisuuden rikollisjärjestöt lähettävät ihmisiä eliminoitavaksi. Suoran toiminnan mies joutuu kiperän kysymyksen äärelle kohdatessaan tuoreimman kohteensa (Bruce Willis). Yllätyskäänteillä ladattuun tarinaan liittyy kiinteästi myös voimakastahtoinen Sara (Emily Blunt).

Kun Looper tuli marraskuussa 2012 ensi-iltaan, Episodin arviossa kehutiin sitä yhdeksi parhaista aikamatkustuselokuvista koskaan. Arvion mukaan Looperin maailma on synkkä, väkivaltainen ja rajusti eriarvoistunut. ELokuva on vetävä, yllättävä ja hyvin kirjoitettu, ja siinä on vahva emotionaalinen lataus. Se sivuaa aikamatkailun nostattamia moraalisia kysymyksiä ja ihmisenä olemisen vaikeutta.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Rian Johnson kiinnitettiin Looperin menestyksen myötä tulevan Star Wars: Episodi VIII -elokuvan ohjaajaksi.

Looper esitetään Hero-kanavalla keskiviikkona 23.11.2016 klo 21.00. Katso traileri alta.

YouTube video

Aiheeseen liittyviä elokuvia