Tänään tv:ssä: Tiesitkö tätä? Suomessa on tehty eduskuntavaaleista kertova elokuva, joka ei kansaa kiinnostanut

Ajankohtainen elokuva juuri nyt!

3.4.2023 05:00

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1954 valmistunut kotimainen elokuva Kunnioittaen.

Edvin Laineen ohjaustyö pohjautuu Ensio Rislakin samannimiseen menestysnäytelmään, josta Toivo Kauppinen eli nimimerkki Topias muokkasi elokuvakäsikirjoituksen.

Elokuva valmistui maaliskuun 1954 eduskuntavaalien alla, ja siinä haluttiin irvailla vaaleihin liittyvän ääntenkalastuksen kustannuksella.

Pikkukaupunkiin sijoittuvassa poliittisessa komediassa kamppaillaan paikasta eduskunnasta.

Nuori Pertti Aalto (Matti Ranin) alkaa kanssa käydä pilakuvin kampanjaa epäkelpoina pitämiään ehdokkaita vastaan.

Rehtori Reino Laurila (Tauno Palo) puolestaan joutuu päättämään, tukeeko hän kansanedustajaehdokkaita vai oppilaitaan Samalla Laurila pohtii, miten pitäisi suhtautua hänen rakastettunsa Irjan, ehdokkuuteen.

Kunnioittaen ei ajankohtaisesta aiheesta huolimatta vetänyt väkeä teattereihin, vaan jäi Suomen Filmiteollisuuden vuosiuutuuksista heikoimmalle sijalle. Vaisu menestys oli SF:lle suuri pettymys, sillä tuotantokustannuksiltaan elokuva oli yhtiön vuoden kallein.

Kunnioittaen esitetään TV1-kanavalla maanantaina 03.04.2023 klo 13.10. Jos aikainen esitysaika menee ohi, niin elokuvan voi katsoa myös Elonet-palvelusta.