Käsikirjoittaja-ohjaaja Spike Jonze on aiemmin sekoittanut faktan ja fiktion yhdeksi tarinajatkumoksi (Adaptation. Minun versioni) ja hypännyt kirjaimellisesti muiden ihmisten pääkoppaan (Being John Malkovich).
Parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen Oscarilla palkitussa Herissä Jonze käsittelee yksinäisyyttä, ihmismielen kapasiteettia muutosten edessä ja rakkauden eri muotoja. Koska Jonze on Jonze, näitä aiheita pohditaan ihmisen ja käyttöjärjestelmän välisellä suhteella. Mikä on tietysti pelottavan lähellä nykyihmistä ja älypuhelinta.
Hyötysuhteesta kohti rakkautta yltyvä riippuvaisuussuhde Joaquin Phoenixin esittämän yksinäisen miehen ja Scarlett Johanssonin puhuvan tekoälyn kanssa on samalla koko elokuvan sisältö. Pääosan Phoenix on sopivalla herkkyysasteella kameran ollessa miehen keskeisin vastanäyttelijä. Elokuvassa on mukana myös seksiä – tavallaan.
Her-elokuvan Suomen tv-ensi-ilta TV5-kanavalla lauantaina 26.11.2016 klo 21.00.
