Tänään nähdään televisiossa vuonna 1952 valmistunut kotimainen elokuva Valkoinen peura.
Erik Blombergin (1913–1996) ohjaustyö on kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaisia elokuvia. Lappiin sijoittuva fantasiaelementtejä sisältävä tarina palkittiin muun muassa parhaan ulkomaisen elokuvan Golden Globella. Cannesissa se sai parhaan taruaiheisen elokuvan palkinnon.
Blomberg käsikirjoitti elokuvan yhdessä vaimonsa, näyttelijä Mirjami Kuosmasen (1915–1963) kanssa. Pääroolissa nähtävä Kuosmanen esittää juuri avioitunutta Piritaa, joka jää yksin kun aviomies lähtee pororeissulle. Pirita hakee yksinäisyyteensä apua shamaanilta. Lopputuloksena on kirous, joka muuttaa Piritan valkoiseksi peuraksi kohtalokkain seurauksin.
”Vain reilun tunnin mittainen Valkoinen peura on lumoava ja taianomainen elokuva”, kirjoitettiin Episodin dvd-arviossa vuonna 2010. ”Myös kuvaajana toiminut Blomberg on saanut aikaan talvisista Lapin maisemista ainutlaatuista visuaalista kuvastoa”.
Vuonna 1992 kuusikymmentä suomalaista kriitikkoa äänesti Valkoisen peuran itsenäisyyden 75-vuotisjuhlan kunniaksi kaikkien aikojen parhaiden kotimaisten elokuvien joukkoon. Ylen kriitikkoäänestyksessä 2012 se sijoittui kolmanneksi parhaaksi suomalaiselokuvaksi.
Valkoinen peura esitetään TV1-kanavalla perjantaina 12.9.2025 klo 13.16. Katso traileri alta.