Leffoja, jotka olisimme halunneet nähdä: Jörn Donnerin Tuntematon sotilas, Pekka ja Pätkä homoina ja muita projekteja, jotka eivät koskaan toteutuneet

Suomalaisen elokuvan historiasta löytyy monia kiinnostavia projekteja, jotka eivät koskaan toteutuneet.

Elokuvien tekeminen on kallista puuhaa, oltiin sitten Hollywoodissa tai Suomessa. Koska elokuvien rahoittaminen ja tuotanto on monimutkainen prosessi ja sisältää monia liikkuvia osia, kaikki elokuvahankkeet eivät päädy koskaan valkokankaalle.

Niko Jutilan kirjoittama Poikki! kertoo kotimaisista elokuvista, jotka jäivät toteutumatta. Kirja sisältää lukuisia kiinnostavia hankkeita suomalaisen elokuvan toteutumattomasta historiasta. Esittelemme niistä muutaman herkullisen tapauksen.

Jörn Donnerin tuottama Tuntematon sotilas

Väinö Linnan romaani Tuntematon sotilas teki tuoreeltaan iso vaikutuksen Jörn Donneriin. Romaani ilmestyi vuonna 1954, kun Donner oli 21-vuotias. Vuonna 1967 Donner oli jo menestynyt elokuvantekijä sekä ohjaajana että tuottajana, kun Linna selvitteli suomalaisten tuottajien kiinnostusta uudelle filmatisoinnille. Jörn Donner Productions -yhtiö hankki Tuntemattoman sotilaan filmausoikeudet. Donnerin oli tarkoitus toimia tuottajana ja etsiä ohjaajaksi joku muu, vaikka hän halusikin olla vahvasti mukana myös luovassa prosessissa.

Ohjaajaksi valikoitui Komisario Palmu -elokuvien tekijä Matti Kassila, joka laati myös käsikirjoituksen. Kassila halusi tehdä uudenlaisen tulkinnan, jossa tarinan painopistettä siirrettäisiin ”perustellusti, ei radikaalisti”. Elokuva oli tarkoitus kuvata lokakuusta 1969 alkaen useammassa jaksossa, ja ensi-iltaa kaavailtiin joulukuulle 1970.

Donner kuitenkin päätti myöhemmin, että Kassila ei ollutkaan sopiva ohjaajaksi, eikä hänen käsikirjoituksensa kelvannut ilman isoja muutoksia. Uudeksi ohjaajaksi kaavailtiin alkuperäisen elokuvan ohjaajaa Edvin Lainetta. Laine olisi ollut valmis tekemään uuden version, mutta tuotantoa ei saatu koskaan käynnistettyä rahoitusvaikeuksien ja muiden viivästysten takia. Donnerin tuotannon sijaan Tuntemattomasta sotilaasta tehtiin uusi elokuva vuonna 1985 Rauni Mollbergin ohjaamana.

Jörn Donner vuonna 1967.

Risto Jarvan Ansa & Tauno -elokuva

Risto Jarva oli 1970-luvun menestyneimpiä suomalaisia ohjaajia. Komediat Mies, joka ei osannut sanoa ei (1975), Loma (1976) ja Jäniksen vuosi (1977) keräsivät yhteensä yli miljoona katsojaa. Ennen hittiputkea Jarvalla oli suunnitelmissa elokuva, jonka pääosissa näyttelisivät valkokangaslegendat Ansa Ikonen ja Tauno Palo.

Ikonen ja Palo olivat tehneet yhdessä kaksitoista elokuvaa, joita Suomen kansa rakasti. Molempien elokuvaura oli kuitenkin päättynyt yli kymmenen vuotta aiemmin, ja viimeisen yhteisen elokuvansa Ratkaisun päivät he olivat tehneet vuonna 1956. Jarvan suunnittelema tähtiparin kolmastoista elokuva tyssäsi jo alkuvaiheissa, kun Elokuvasäätiö antoi sille kielteisen päätöksen.

Jarva ei halunnut antaa julkisuuteen tarkempia tietoja tarinan aiheesta, eikä käsikirjoitustyöhön ilmeisesti koskaan ryhdytty. Ohjaaja kuoli joulukuussa 1977 auto-onnettomuudessa palatessaan taksilla Jäniksen vuoden kutsuvierasnäytöksestä.

Ansa Ikosen ja Tauno Palon viimeiseksi yhteistyöksi jäi Ratkaisun päivät (1956).

Renny Harlinin kotimainen rikoselokuva

Vuonna 1982 Renny Harlin oli 23-vuotias elokuvaopintonsa keskeyttänyt mainosfilmien tekijä, joka suunnitteli ohjaavansa rikostarinan Melkein tavallinen pankkiryöstö. Harlin oli laatinut itse elokuvan käsikirjoituksen, jonka nimeksi muutettiin myöhemmin Perintö. Pääosaan värvättiin Aake Kalliala, joka ei vielä tuolloin ollut kovinkaan tunnettu. Elokuvan alkujakso kuvattiin Hvitträskin kartanossa jo ennen rahoituksen varmistumista.

Perintö ei kuitenkaan useista hakemuksista huolimatta saanut Elokuvasäätiön tukea, joten projekti oli pakko haudata. Harlin ei siitä lannistunut vaan lähti valmistelemaan uuden ystävänsä Markus Selinin kanssa useampaakin uutta elokuvaa. Moni Harlinin ja Selinin yhteinen hanke kariutui ennen kuin Jäätävä polte valmistui vuonna 1986, ja sen jälkeen Harlinilla on riittänyt töitä.

Renny Harlin Die Hard 2:n kuvauksissa vuonna 1990.

Edvin Laineen Sibelius

Edvin Laine ja musiikkitieteen professori Erik Tawaststjerna alkoivat suunnitella säveltäjä Jean Sibeliuksesta kertovaa elokuvaa 1970-luvun lopulla. Laine ja Tawaststjerna lähtivät Elokuvasäätiön sijaan hakemaan ensin rahoitusta muun muassa MTV:ltä, isoilta pankeilta ja opetusministeriöltä.

Vaikka aihe oli kansallisesti merkittävä ja oletettavasti myös suurta yleisöä kiinnostava, projekti eteni hitaasti, eikä käsikirjoituskaan syntynyt hetkessä. Erikoista projektissa oli se, että sille ei missään vaiheessa haettu Elokuvasäätiön tuotantotukea.

Vuonna 1985 Sibeliuksen rooliin oli vahvasti ehdolla Martti Järvinen, joka oli näytellyt pääosaa Laineen elokuvassa Akaton mies (1983). Vaikka hanke alkoi 1980-luvun lopulla edetä, esteeksi tuli tekijöiden korkea ikä. Laine sairastui syöpään ja kuoli 84-vuotiaana vuonna 1989. Tawaststjernakin oli tuolloin jo yli seitsemänkymppinen.

Elokuvan tuotantoa yritettiin jatkaa, ja ohjaajaksi haviteltiin Yhdysvaltoihin muuttanutta Talvisodan tekijää Pekka Parikkaa, mutta hänkin sairastui ja kuoli vuonna 1997. Säveltäjämestarista syntyi lopulta elokuva, mutta se oli täysin toinen projekti. Timo Koivusalon ohjaama, käsikirjoittama ja tuottama Sibelius valmistui vuonna 2003.

Edvin Laine vuonna 1954.

Valkoinen peura ja Isabella Rossellini

Vuonna 1952 valmistunut Valkoinen peura on kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaisia elokuvia. Erik Blombergin ohjaustyö palkittiin Cannesin elokuvajuhlien erikoispalkinnolla ja vieraskielisen elokuvan Golden Globella. Poroksi muuttuvasta noitanaisesta kertova elokuva haluttiin filmata uudelleen 1980-luvun lopulla, ja siitä päästiin neuvottelemaan Hollywoodiin asti.

Finnkinon silloisen toimitusjohtajan Jukka Mäkelän suhteiden ansiosta iso Hollywood-studio 20th Century Fox kiinnostui aiheesta. Finnkino lupasi sijoittaa elokuvaan 1,5 miljoonaa dollaria, jos elokuvatähti Isabella Rossellini tulisi pääosaan, ja ohjaajaksi saataisiin joku suuri nimi.

Haussa olivat muun muassa huipputekijät, kuten Peter Weir (Todistaja), John Boorman (Syvä joki) ja Jean-Jacques Annaud (Ruusun nimi). Myös Milos Formania ja Akira Kurosawaa lähestyttiin, mutta kukaan ei tarttunut haasteeseen ennen arvostettua brittiohjaajaa Ken Russellia (Tommy, Muutostiloja).

Russell oli siinä mielessä sopiva ohjaaja, että hän oli jo aiemmin tehnyt Michael Cainen kanssa Suomessa agenttielokuvan Miljardin dollarin aivot (1967). Rahoituskuviot olivat kuitenkin mutkikkaat ja riitaisat. Finnkinon ja Foxin lisäksi hankkeen osapuolina olivat Yhdysvaltoihin muuttanut elokuva-alan vaikuttaja Eila Ketola ja alkuperäinen ohjaaja-käsikirjoittaja Erik Blomberg, joilla oli omat vaatimuksensa.

Heikon taloustilanteen takia Finnkino vetäytyi projektista ja lopetti samoihin aikoihin tuotantotoiminnan kokonaan. Samalla Ken Russell jäi pois. Hanketta yritettiin herätellä vielä henkiin houkuttelemalla ohjaajaksi Renny Harlinia, mutta hän oli juuri lyönyt Hollywoodissa läpi ja oli kovin kiireinen muutenkin. Kun rahoitus ei järjestynyt ja Erik Blombergin kanssa tehty optiosopimus kariutui, Valkoisen peuran uusintaversio jäi toteutumatta.

Isabella Rossellini elokuvassa Blue Velvet (1986).

Pekka ja Pätkä homoina

Ohjaaja Pekka Lehto alkoi Yksinteoin– ja Kaivo-elokuvien jälkeen suunnitella 1990-luvun alussa komediaa, jossa suomalaisen elokuvan ikoninen kaveruskaksikko Pekka ja Pätkä ovat homoseksuaaleja. Aivan selvää ei ollut, oliko kyse vain homoseksuaaliksi tekeytymisestä, mutta perusidea tuli kuitenkin ilmi nimestä, jolla projekti parhaiten tunnetaan: Pekka ja Pätkä homoina.

Ilmeisesti tekijänoikeussyistä Pekka sai nimen Pitkä, ja ensimmäinen käsikirjoitusversio oli nimeltään Armotonta menoa: Pitkä ja Pätkä homoina. Pääkaksikoksi kaavailtiin Kari Heiskasta ja Jouko Klemettilää. Justiina oli uudessa versiossa Justine, ja rooliin ajateltiin Leea Klemolaa. Jos Armotonta menoa -nimestä tulee mieleen samanniminen kappale, se ei ole sattumaa: talonmies Pikkaraisen rooliin keksittiin nimittäin laulava talonmies Sepi Kumpulainen.

”Pitkälle ja Pätkälle homomaailma on kuin villi länsi – samalla kiehtova ja pelottava”, Lehto kuvaili tarinan ilmapiiriä. Hanke ei ponnisteluista huolimatta edennyt 1990-luvun aikana tuotantoon. Elokuva sai lopulta käsikirjoitus- ja kehittämistukea 2000-luvun alussa, ja päähahmot olivat siinä vaiheessa esikuviensa mukaisesti Pekka ja Pätkä. Sen pidemmälle projekti ei kuitenkaan edennyt.

Vuonna 2016 Lehto kertoi, että ”alussa rahoittajilla oli huumorintajua, mutta nyt kun ajat ovat tiukemmat, se vähäinenkin huumorintaju on lähtenyt”. Pekka ja Pätkä homoina -projektin sijaan Lehto on tehnyt sekä fiktiota että faktaa muun muassa Kalervo Palsasta, Anneli Auerista ja Jari Aarniosta.

Se alkuperäinen kaksikko: Masa Niemi (Pätkä) ja Esa Pakarinen (Pekka).