Tämä on 50. juhlakolumnimme, joten oli paljon aiheita, joita olisimme voineet käsitellä.
Wim Wenders käytännössä pilasi Berliinin elokuvajuhlat tokaisemalla – ensimmäisenä päivänä – että tekijöiden pitäisi pysyä ulkona politiikasta ”koska jos teemme tarkoituksella poliittisia elokuvia, astumme politiikan kentälle”. Hieman sekavaa, mutta siitä ei joka tapauksessa pidetty.
Tarantino puolestaan mollasi Paul Danoa (oikeasti, miksi Paul Danoa?) ja Ruben Östlund paljasti koko uuden The Entertainment System Is Down -elokuvansa lopun, koska ei välitä spoilereista.
Kyllä, paljon vakavia aiheita oli ehdolla, mutta muistakaa, että aloitimme palstat Ethan Hawkella tunnustamassa, että yksi hänen parhaista vastanäyttelijöistään on ollut koira. Tarkemmin sanottuna susikoira Jed. Joten, juhlan kunniaksi, puhukaamme lampaista.
– Jossain vaiheessa tunsin olleeni liian kauan studiosysteemissä. Kaipasin eurooppalaista elokuvaa, sanoi Noomi Rapace.
Pääsemme vielä lampaisiin, lupaan.
Lisbeth Salanderin rooli Millennium-trilogiassa oli Rapacen läpimurto, joka johti Hollywood-blockbustereihin kuten Ridley Scottin Prometheus tai Guy Ritchien Sherlock Holmes: A Game of Shadows. Sitten hän kyllästyi. Valdimar Jóhannssonin Lamb, outous lapsettomasta parista, joka päättää kasvattaa omanaan lampolasta löytämänsä melko erikoisen vastasyntyneen, oli juuri mitä hän tarvitsi – ja oma suosikkini sen vuoden Cannesista.
– Islantiin laskeutuessamme ajattelin: ”Olen juuri missä pitääkin.” Toisena päivänä istuin vaunussani odottamassa, että farmari ilmoittaa karitsan syntymisestä.
Niin, elokuvantekijät, nuo iloiset veikot, olivat päättäneet, että hänen kannattaisi kokeilla todellista maatilan pitoa. Hyvin läheisesti.
– Hän sanoi: ”Kun näet pään, työnnä kätesi lampaan sisään ja vedä karitsa ulos.” Minä kysyin: ”Lampaan vaginaan?! Ilman hansikkaita?” Siinä oli minun paluuni Euro-elokuvaan.
– Pystyin haistamaan sen sisukset viikkoja. Ajattelin: ”Olen palannut!”
Siinä on jokin sanoma, eikä se liity karitsointiaikaan. Tosin, tehdessäni täysin turhaa taustoitusta tätä juttua varten, opin sen olevan kiireistä aikaa täynnä yllätyksiä. Muovisista koira-alustoista tulee hyviä, vetoa estäviä lampaiden vuoteita ja eräs skottilammas on kuuluisa mieltymyksestään skonsseihin. Mutta asiaan.
Eurooppalaiset näyttelijät ja elokuvantekijät haaveilivat Hollywoodista. Se oli äärimmäinen tavoite, eikä sieltä ollut tarkoitus palata. Se on nyt muuttumassa ja ainakin Rapacelle muuttui.
– Kun menin Yhdysvaltoihin, amerikkalaiset saattoivat olla tylyjä. ”Et ole vihainen ja aggressiivinen”, he sanoivat, koska olettivat minun olevan hiljainen ja jörö kuten Millenniumissa, enkä ikinä tunnistanut itseäni siitä.
Hän päätti hioa englannintaitoaan, kun ensimmäiset kansainväliset tapahtumat saivat hänet pettymään itseensä.
Lue myös: Räjähdysmäisen suosittu sarja tuli viimein suoratoistoon: ”Saa katsojan posket punottamaan”
– Olin niin nolo The Girl with a Dragon Tattoon ensimmäisissä lehdistötilaisuuksissa, kun en ymmärtänyt mitä minulta kysyttiin. Tunsin itseni heikoksi. Asiat muuttuvat, kun kielestä tulee omasi, ei enää ole etäisyyttä. Näytteleminen ei suju, jos on vain opetellut vuorosanat vieraalla kielellä, ei ole vapautta näytellä. Lähdin sille matkalle, mutta salaa ja muille kertomatta.
Tunne on aina outo, kun saavuttaa unelmansa ja tajuaa, että a) on edelleen sama ihminen ja b) olo ei edelleenkään ole kokonainen.
– Mitä on tyytyväisyys? On vaikea löytää rauhaa ja hiljaisuutta, hän toteaa melko filosofisesti. Mutta hän onkin ruotsalainen.
– Saan hetken tyydytystä, kun olen saavuttanut jotain vaikeaa, mutta kyse on ollut myös pelosta: jos olo on liian mukava, menettää draivinsa. Olen aina potkinut itseäni eteenpäin, koska en halua vaipua mukavuuteen.
Lyhyesti sanottuna: hän onnistui. Ja nyt hän on valmis johonkin muuhun.
– Aina ei tarvitse saavuttaa isoja numeroita. Ei aina tarvitse jättiyleisöjä. Saa olla vapautta kokeilla.
Nimenomaan, vapautta kokeilla. Vaikka sitten lampaan vaginaa.
Marta Bałaga
Elokuvatoimittaja Marta Bałaga on FIPRESCIn ja European Film Academyn jäsen, tekee yhteistyötä Varietyn ja Cineuropan kanssa ja avustaa säännöllisesti Episodia. Hän on istunut monessa juryssa, mm. Venetsian elokuvajuhlien Kansainvälisellä kriitikkoviikolla. Tällä palstalla hän kuvailee outoja kohtaamisia elokuvan maailmassa.