Tv-festarit ovat kiinnostavia, koska katsoo tuntikausia tarinoita tietämättä koskaan miten ne päättyvät. Sarjoista kun esitetään yleensä vain pari jaksoa. On kuin viettäisi 10 päivää Cannesissa katsomatta mitään elokuvaa loppuun.
Ne ovat kiinnostavia myös todistaessaan kuinka paljon ihmiset rakastavat vanhoja sarjoja. Kaikilla on lempikatsottavansa ja kahdeksan tai useamman kauden jälkeen suhde näyttelijöihin tuntuu jo intiimiltä. Enemmän kuin monissa elokuvissa.
Rillit huurussa ei koskaan ollut suosikkejani – liian monta tiedenörttiä muistuttamassa exästä – mutta muista milloin tajusin, että siitä olisi tulossa iso juttu. Autossaan asuva tyyppi (hänellä oli syynsä) yritti saada minut kiinnostumaan siitä. Kun juonikuvaus ei riittänyt, hän huokasi ja totesi: ”Vielä näet. Se on uusi Frendit.”
Oliko Chuck Lorren ja Bill Pradyn sitcom uusi Frendit? Vaikea sanoa. Mutta se kaikki palautui mieleen, kun maaliskuussa – seitsemän vuotta päätösjakson jälkeen – huoneellinen ihmisiä lauloi tunnuslaulun selvästi häkeltyneelle Simon Helbergille aka Howard Wolowitzille.
Yhdessä vaiheessa päänäyttelijät saivat miljoona dollaria jaksolta, kuten itse asiassa myös Frendien starat. Hän oli vähällä sanoa ei johtuen sarjasta Studio 60 on the Sunset Strip, jota kukaan ei enää muista.
– Sanoin: ”Kiitos, en enää tarvitse pilottijaksoa. Olen näytellyt tarpeeksi nörttejä ja työskentelen nyt Aaron Sorkinin kanssa.” En todellakaan välittänyt, mutta ajattelin, että pidän vain hauskaa. He olivat pilotoineet jo edellisvuonna, paljon synkempänä, mukana vain Johnny ja Jim, ilman meidän hahmojamme. Tällä kertaa oli selvää, että tapaaminen meni hyvin. He halusivat minut koekuvauksiin ja sanoin yhä ei. Chuck Lorre soitti, joten kysyin Sorkinilta lupaa. Minulla on vieläkin se sähköpostivastaus: ”Senkin kiittämätön pikku p… vitsi vitsi.”
Siinä vaiheessa Helberg oli vääntänyt tahkoa jo vuosia, kokeillut musiikkia, sketsiviihdettä, julkkisimitaatiota ja satunnaisia osia mistä tahansa. Hänellä ei olisi ollut varaa nirsoilla. Ja ehkä siksi hän sai odottaa viikon, kun ”Kaley sai sen samana päivänä!”
– Se tuntui… erilaiselta, hän muistelee pilotin kuvauksia.
– Ohjaaja oli sitcom-jumala James Burrows. Kuulin naurua, joka jatkui ja jatkui. Yleisö nauroi puolitoista minuuttia ja hänen piti rauhoitella heitä. Kun astuin sisään, minulle taputettiin. Minulle! Se oli outoa, koska sille ei ollut syytä. ”Ja tässä tyyppi Sabrina, teininoita -sarjasta!” Saimme yhteyden johonkin, jota ihmiset halusivat. Se osui ajankuvaan.
Jim Parsonsin Sheldon Cooperista tuli sarjan tähti, Wolowitz ei ollut kaukana. Hänestä ei alkuun ollut helppo pitää: luuseri pottakampauksella, asuu äitinsä kanssa, on varma viettelevyydestään.
– Hän on limainen. On harvinaista saada kertoa tarinaa 12 vuotta. Ei kenelläkään ollut valmista kehityskaarta. Howard oli niljakas, joten hänelle kirjoitettiin hyviä niljakkaita vitsejä. Sitten uudet kirjoittajat päättivät tehdä siitä älykkäämpää ja toivat mukaan naiset lisäämään kerroksia. Sheldonilta kesti 10 vuotta pitää toista ihmistä kädestä. Lähes 300 jaksoa on ylellisyyttä.
– Howard piti itseään huomion keskipisteenä, joukon johtajana, porukan koomikkona ja hellittämättömänä viettelijänä. En ole sellainen, mutta oli hauska näytellä niin erilaista tyyppiä.
Sitten olivat ne kamalat vaatteet.
– Muistan ajatelleeni: ”Tämä menee överiksi.” Mutta Howard oli riikinkukko, vaikka ne vaatteet ja se kampaus pistivät hänet 40 vuoden takamatkalle. Näyttelijän etsii tarttumakohtia. Jos käyttää hehkuvia farkkuja, niiden on vain toimittava. Jätän poolokaulukset nykyään väliin, mutta peitän silti kaulani.
Näyttelijät olivat yhdessä joka päivä, mutta loppua kohti alkoi kuulua huhuja väsymyksestä – kuten aina. Pääasiassa Parsons halusi ulos kuin Jennifer Aniston aikoinaan. Hitsi, taas yhteys. Helbergin mukaan hyvästien sanominen 2019 oli oikea teko.
– Se oli kuin koulusta valmistuminen. Se oli ollut upea kokemus, katkeransuloista, mutta ei sinne olisi halunnut jäädä! Meistä oli jo aika, siinä maailmassa ei ollut enää tekemistä. Halusin muitakin osia, ja minut nähtiin vain yhtenä hahmona. Se oli melko maratooni ja me olimme hyviä.
Hän vaikuttaa voivan hyvin. Olihan hän uusissa Frendeissä.
Marta Bałaga
Elokuvatoimittaja Marta Bałaga on FIPRESCIn ja European Film Academyn jäsen, tekee yhteistyötä Varietyn ja Cineuropan kanssa ja avustaa säännöllisesti Episodia. Hän on istunut monessa juryssa, mm. Venetsian elokuvajuhlien Kansainvälisellä kriitikkoviikolla. Tällä palstalla hän kuvailee outoja kohtaamisia elokuvan maailmassa.