Kauhuelokuva Hiljainen paikka (A Quiet Place) nousi vuoden 2018 puhutuimmaksi kauhuelokuvaksi.
Yllätyshitti on itse asiassa kauhuelokuvaksi naamioitu perhedraama. Lähestymistapa on teknisesti oivaltava, sillä nimensäkin perusteella äänettömyys luo turvaa ja pienetkin kolinat ja puheensorinat ovat vaarallisia.
Sen enempää selittelemättä elokuva käynnistyy traagisella kohtauksella kolme kuukautta avaruusolioiden hyökkäyksestä. Nopeasti liikkuvat alienit ärsyyntyvät äänestä, joten lähtökohtaisestikin on erikoista, että he lähtivät valloittamaan meluisaa Maa-planeettaa.
John Krasinski ja Emily Blunt ovat oikeastikin aviopari, ja siksi heidän kemiansa pääosissa toimii hienosti. Blunt on suorastaan loistava.
Krasinski on myös ohjannut elokuvan ja toiminut yhtenä sen käsikirjoittajista. Lapsinäyttelijätkin onnistuvat rooleissaan, eli ihan uskottavalta perheeltä tämä tuntuu.
Lue myös: Fanit äimän käkenä – onko Spielbergin mystinen UFO-leffa salaa jatkoa tälle klassikolle?
Puolitoistatuntisena Hiljainen paikka on tiivis elokuva, ja lopetuskin on poikkeuksellisen vahva.
Hiljainen paikka sai jatkoa vuonna 2021, ja suuren menestyksen myötä kasvamassa on kokonainen elokuvasarja. Elokuva sai spin-off-tarinan Day One vuonna 2024. Hiljainen paikka III on näillä näkymin tulossa teattereihin heinäkuussa 2027.
Hiljainen paikka esitetään nyt televisiossa kaksi kertaa:
- Ma 2.2.2026 klo 21.00 · Kutonen
- To 5.2.2026 klo 23.20 · Kutonen
Elokuva löytyy myös SkyShowtimestä. Katso traileri alta.
Arvio: Tero Heikkinen
