”Tarvitset vain harjoitusta ja tarinan” – Menestynyt indie-konkari kertoo, millaista on tehdä elokuvaa ilman suurta budjettia tai työryhmää 

Haastattelussa Vasenkätinen tyttö -elokuvan ohjaaja Shih-Ching Tsou.

Julkaistu:

Asia, joka häkellyttävän monelta tuntuu nykyään unohtuvan on, että hyvää elokuvaa varten ei tarvita juurikaan rahaa tai teknisesti edistyksellistä kalustoa. Tietysti ne auttavat, mutta elokuvantekijän ainoa pakollinen resurssi on tarve kertoa tarinoita. 

Tästä elävä todiste on viime vuonna Cannesissa ensi-iltansa saaneen Vasenkätinen tyttö -elokuvan ohjaaja Shih-Ching Tsou. Vasenkätinen tyttö on Tsoun ensimmäinen soolo-ohjaus, minkä vuoksi ohjaajan nimi ei välttämättä sano yksin mitään useimmille elokuvaharrastajille. Tsoun työt tuottajana taas saattavat hyvinkin sanoa. Tsou on nimittäin tuottanut valtaosan ystävänsä Sean Bakerin ohjaustöistä kuten The Florida Projectin sekä Red Rocketin. 

Amerikan Dogma

Oscar-palkittu elokuvaohjaaja Sean Baker (Anora) tunnetaan pienellä budjetilla ja pienellä työryhmällä väsätyistä naturalistisista elokuvista, joiden teko on näiden seikkojen vuoksi usein suuren työn ja tuskan takana. Tsou ei ole itse opiskellut elokuvaa, mutta Bakerin kanssa kokemusta on kertynyt runsaasti kaoottisissa produktioissa. Tsou sanookin “käyneensä Sean Baker -elokuvakoulun” ja naurahtaa.

”Tapasin Sean Bakerin, kun olin New Yorkissa suorittamassa median maisterintutkintoa. Innostuimme hänen kanssaan Dogma95-liikkeen naturalistisista ja realistisista elokuvista kuten Idiootit tai Juhlat. Ne ovat valtavan aitoja, vaikuttavia ja inspiroivia teoksia. Päätimme silloin, että haluamme tehdä yhdessä jotain samanlaista”, Tsou kertoo.

”Kun teimme ensimmäisen yhteisen elokuvamme Take Outin (2004), opimme kaiken realistisen elokuvan tekemisestä omin voimin. Roolitimme ihmisiä suoraan kadulta. Emme omistaneet juuri mitään kuvauspaikoistamme, ja joskus rakennuksissa saattoi olla vain kymmenen minuuttia aikaa kuvata ja lähteä pois. Take Outin tekemisellä oli valtava vaikutus meihin molempiin ja jatkoimme elokuvien tekemistä samalla tyylillä. Sillä tavalla elokuvien tekeminen on raskasta, mutta minulle valtavan hauskaa ja palkitsevaa”.

Take Out -elokuvan Baker ja Tsou ohjasivat yhdessä yli 20 vuotta sitten, mutta sen jälkeen Tsou on pysytellyt tuottajana Bakerin elokuvissa. Tuottajalle riitti työryhmän pienuuden vuoksi hommaa. Tsou kertoo päässeensä Bakerin elokuvia tuottaessaan usein muun muassa myös puvustamaan tai lavastamaan.

Vasenkätinen tyttö on ensimmäinen Tsoun yksin ohjaama pitkä elokuva, jonka Baker pääsi puolestaan tällä kertaa tuottamaan. Vuosikymmeniä kestäneen tuottajan uran jälkeen Tsou sanoo kokevansa, että hänelle on valtavasti tarinoita, jotka hän haluaa nyt kertoa itse. 

Vuosien työn kulminaatio

Vaikka Vasenkätinen tyttö saa ensi-iltansa vasta nyt, sen idea on ollut olemassa jo pitkään.

Vasenkätinen tyttö oli itse asiassa minun ja Seanin ensimmäinen idea elokuvaksi, jonka halusimme tehdä yhdessä”, Tsou paljastaa.

”Idea tuli minun nuoruudestani. Eräänä päivänä käyttäessäni veistä vasemmalla kädelläni, isoisäni sanoi minulle, että vasen käsi on paholaisen käsi, jota ei sovi käyttää. Tämä hetki jäi vahvasti mieleeni ja lähdimme kirjoittamaan Seanin kanssa tarinaa sen pohjalta. Vuonna 2001 yritimme lähestyä yhdysvaltalaisia rahoittajia elokuvan kanssa. Projekti kaatui kuitenkin siihen, että se oli vieraskielinen ja sijoittui Taiwaniin. Tekstitetyt elokuvat eivät myyneet Yhdysvalloissa siihen aikaan, minkä vuoksi teimmekin Seanin kanssa Vasenkätisen tytön sijaan Take Outin. Paljon myöhemmin olimme Seanin kanssa vuoden 2021 Cannesissa Red Rocket -elokuvan kanssa, kun ranskalainen levittäjä lähestyi meitä ja kysyi, oliko meillä muita käsikirjoituksia tarjolla. Näytimme Vasenkätisen tytön, johon levittäjä rakastui. Levittäjä auttoi meitä saamaan elokuvalle rahoitusta Taiwanista”, Tsou selittää.

Shih-Ching Tsou.

Tsou asuu nykyään Yhdysvalloissa mutta syntyi Taiwanissa, jonne elokuva sijoittuu. Siitä huolimatta uudessa kulttuurissa elokuvan tekeminen toi mukanaan omia haasteistaan.

”Siellä on hyvin erilainen työkulttuuri, johon täytyi vain sopeutua. Menin Taiwaniin viisi kuukautta ennen kuvausten aloittamista vain sopeutumaan sekä tutustumaan kulttuuriin ja yhteisöön”, Tsou kertoo.

Iso osa Vasenkätisestä tytöstä sijoittuu Taiwanin yötoreille Ohjaaja kertoo käyneensä marketeilla joka ilta tutustumassa ihmisiin, jotta heillä olisi turvallinen olo, kun elokuvaa alettaisiin kuvata. Tsou kokee päässeensä osaksi marketin yhteisöä.

”Monet kauppojen pitäjät myös nähdään itse elokuvassa. Elokuvan tekemisestä tuli mahtava yhteisöllinen prosessi. Henkilö, jolta vuokrasimme elokuvan keskiössä olevan nuudelipaikan, ei aluksi ollut lainkaan innostunut projektista. Kuvausten lopulla hän oli jo täysin mukana ja antoi käyttöömme pelkän paikan lisäksi myös sen ruokaa käyttöömme”, Tsou kertoo.

”Yömarketti on elokuvassa tärkeä hahmo. Halusimme näyttää sen hulluuden mahdollisimman aidolla tavalla”.

Mielenkiintoista elokuvassa on myös sen visuaalinen ilme. Teos ollaan kuvattu nimittäin kokonaan iPhonella.

”Tärkeä syy oli iPhonen käyttämiseen oli, että siten saimme kuvattua hyvin aitoja tilanteita. Pystyimme kuvaamaan sen kanssa yömarketeilla herättämättä juurikaan huomiota”, Tsou perustelee ratkaisua.

”Työryhmään tarvittiin näyttelijöiden lisäksi vain viisi ihmistä”.

Lue myös: Anora-ohjaaja sivusi 71 vuotta vanhaa Oscar-ennätystä – Tarantino nyökytteli vieressä kun mies kajautti taisteluhuutonsa

Tsou kertoo myös roolituksen hoituneen tuttuun tyyliin hyvin omatoimisesti. Pääosan ohjaaja kertoo löytäneensä Instagramista vain etsimällä rooliin sopivalta vaikuttavia Taiwanilaisia nuoria naisia. Tsou sanoo Vasenkätisen tytön tekemisen tuntuneen tietyllä tapaa uransa tämänhetkiseltä kulminaatiolta.

”Laitoin tässä kaikki vuosien varrella keräämäni taidot käyttöön. Se oli upea kokemus”, Tsou kertoo.

Kamera käteen, ei tekosyitä

Tsoun tapa tehdä elokuvaa on varmasti monille elokuvanteosta haaveleville hyvin inspiroiva. Tsoun tuottamat ja nyt myös ohjaamat elokuvat ovat paikottaisesta hankaluudestaan huolimatta Tsoulle äärimmäisen palkitsevia ja hän sanoo tämän tyylin olevan tässä vaiheessa tärkeä osa häntä elokuvantekijänä. Lisäksi elokuvat ovat nousseet poikkeuksetta suosioon niin kriitikoiden kuin myös cinefiilien keskuudessa. 

Kysyttäessä ohjeita ilman resursseja työskentelevälle elokuvantekijälle, Tsou korjaa nopeasti kysymyksen asettelussa tehdyn virheen.

”Se, ettei ole paljoa rahaa, ei tarkoita ettei olisi resursseja. Minun äitini oli minulle tärkeä resurssi Vasenkätistä tyttöä tehdessä. Sain monia kuvauspaikkoja ilmaiseksi ystävieni avulla. Ellet asu luolassa ilman ystäviä tai perhettä, sinulla on paljon resursseja ympärilläsi”, Tsou selittää.

”Tehdäksesi elokuvan sinun pitää vain oppia ymmärtämään, mistä pidät. Jos tiedät, mistä pidät, kokeile vain kuvata jotain sen kaltaista. Harjoittele joka päivä. Jokaisella on joka tapauksessa puhelin mukana joka paikassa”, Tsou ohjeistaa.

”On tekosyy sanoa, ettei tee elokuvaa vain, koska ei ole resursseja. Tarvitset vain harjoitusta ja tarinan”.

Vasenkätinen tyttö saa Suomen ensi-iltansa perjantaina 27.2.

Haastettelu: Justus Elo