Tätä on odotettu! Charlie Hunnam on karmaiseva haudanryöstäjä-sarjamurhaaja – Netflix-kauhuhitin kolmas kausi on täällä

Ryan Murphyn palkittu antologiasarja jatkuu jälleen.

Julkaistu:

Tänään perjantaina 3. lokakuuta Netflixiin on lisätty katseltavaksi kolmas kausi kauhumies Ryan Murphyn tositapahtumiin pohjaavaa Hirviö-hittiantologiasarjaa. Kolmas kausi kulkee nimellä Hirviö: Ed Geinin tarina.

Uusi kausi keskittyy nimensä mukaan Wisconsinin osavaltiota 1950-luvulla kauhistuttaneeseen haudanryöstäjä-sarjamurhaaja Ed Geiniin. Hän nousi tyrmistyttävien rikostensa siivittämänä ensimmäiseksi median suuresti seuraamaksi sarjamurhaajaksi, joka myös inspiroi lukuisia populaarikulttuurin teoksia. Mukana kaudella nähdäänkin myös esimerkiksi elokuvaohjaajalegenda Alfred Hitchcock, jonka kauhuklassikko Psyko pohjaa Geiniin.

Muita tunnettuja Geinistä vaikutteita ottaneita kauhuelokuvia ovat esimerkiksi Teksasin moottorisahamurhat ja Uhrilampaat.

Lue myös: Charlie Hunnam nähdään Monster-sarjan Ed Geininä – mies neuvottelee parhaillaan roolista neloskaudella

Lue myös: Alaston Charlie Hunnam pukee ruumispuvun päälleen – katso traileri

Kaudella nähdään yhteensä kahdeksan jaksoa, jotka ovat kaikki katseltavissa yhdellä kertaa heti tänään. Kauden pääosassa nähdään Charlie Hunnam (Sons of Anarchy).

Antologian aiemmat kaudet käsittelivät Jeffrey Dahmeria ja Menendezin veljeksiä. Sarja on uusittu jo myös neljännelle tuotantokaudelle, joka tulee käsittelemään kuuluisaa 1890-luvun kirvesmurhatapausta, jonka keskiössä on nuori nainen, Lizzie Borden.

Lue myös: Nyt Netflixissä: Niljakas kulttikauhuleffa – kammotus vaanii Amazonilla

Katso alta virallinen Hirviö: Ed Geinin tarina -traileri.

YouTube video

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja voit voittaa leffalippuja! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.