The Batman -elokuvassa (2022) ja The Penguin (2024) -sarjassa Pingviiniä, eli Oz Cobbelblepotia näytellyt Colin Farrell hehkutti tuoreessa haastattelussa meikkisuunnittelun merkitystä.
”Kun kuvasimme The Batman -elokuvaa, tiesin, että minulla olisi vain viisi tai kuusi kohtausta. Mutta kun näin kaiken sen luovuuden elokuvan taustalla – Mike Marinon meikkitiimi, Matt Reevesin käsikirjoitus – tiesin, että hahmossa olisi paljon enemmänkin potentiaalia”.
Lue myös: Pingviini-Farrell kommentoi rooliaan The Batman: Part II -elokuvassa – ”Kuulin, että olen siinä”
”Marinon meikkaustyö oli uskomatonta. Se antoi hahmolle eloa ja kertoo paljon hänen tarinastaan ja ristiriidoistaan.”
”Meikkaamiseen meni noin kolme tuntia päivässä, mutta tuo prosessi muutti henkilöhahmoni täysin toisenlaiseksi. Tuntui kuin olisin riivatun voiman vallassa. Sain uutta energiaa ja se sai minut uppoutumaan rooliini täydellisesti”, hän kertoi.
Aiemmin Farrell on kironnut pingviiniasun lähes alimpaan helvettiin, mutta aika taitaa kullata muistot tässäkin tapauksessa.
Farrell toistaa roolin myös The Batman II -elokuvassa, jonka on tarkoitus ilmestyä lokakuussa 2027.
”Odotan innolla sitä innolla. Käsikirjoitus on täynnä tunnetta ja jännitystä”, hän lausui.
Lähde: Variety