Indie Wire uutisoi haastattelusta, jonka Tom Cruise vastikään antoi. Hän kertoi yleisölle, että kirjoitti kuuluisan monologinsa Paul Thomas Andersonin Magnoliaan itse.
Monologissa Cruisen hahmo, miesten treffivalmentaja Frank T.J. Mackey, kehottaa yleisöä ”kunnioittamaan k*llia”, ”respect the cock”.
”Monologi ei alun perin ollut siinä. Oli muutamia lauseita. Pyysin, että Anderson tulisi luokseni roolivaatesovitukseen. Muistan, että hän halusi minulle pikeepaitoja ja khakeja.”
Cruise ei itse nähnyt hahmoaan kuitenkaan samalla tavalla. Hän kutsui ohjaajan kotiinsa ja piti hänelle show’n hahmonaan.
”Minulla oli musiikkia ja käytännössä kirjoitin koko avausmonologin. Oman versioni. Anderson ihmetteli, että mitä helvettiä. Sanoin, että en tiedä, mutta tällainen Mackey on minulle.”
Sen jälkeen kaksikko alkoi työstää hahmoa keskenään sellaiseksi, jonka näemme nyt elokuvassa.
Lue myös: Vain yksi Tom Cruise -elokuva löytyy IMDb:n top 250 -listalta – Arvaatko mikä se on?