Rax Rinnekankaan edellinen elokuva Matka Edeniin jakoi tehokkaasti mielipiteet. Joidenkin mielestä se oli kiehtova elokuvaruno, toisten mielestä tylsää tekotaidetta. Ohjaaja-käsikirjoittaja-tuottajan uusi teos, tänään ensi-iltansa saava Veden peili jatkaa samalla tinkimättömällä linjalla.
Teksti: Jouni Vikman
Elokuvan nimi on lainattu kotimaastaan karkotetun, kirjallisuus-Nobelin voittaneen Joseph Brodskyn teoksesta. Se ei kuitenkaan ole filmatisointi siitä, joten Veden peili -nimellä on pakko olla jokin muu merkitys ohjaaja Rax Rinnekankaalle.
– Lauri Harkkohan sen toteaa elokuvassa, Jumala on yhtä kuin aika, jota virtaava vesi kuvastaa, ja vesi on peili.
Hannu-Pekka Björkmanin esittämä Lauri yrittää Venetsiassa tulla sinuiksi niin isänsä syntien kuin omien tekojensa kanssa. Väreilevä vesi kuitenkin vääristää peilikuvaa, joten onko koskaan täysin mahdollista ymmärtää toista ihmistä ja tämän toisena aikana tekemiä tekoja?
– Onko mahdollista ymmärtää itseään? ohjaaja esittää vastakysymyksen. – Kun katson peiliin, koen säännöllisesti sen tunteen, että kuka sä olet, mä en tunne sua. Veden peili on hyvin lempeä nimi. Identiteetti olisi eri, jos se olisi vaikka Tunnustus. Oli tietoinen ratkaisu laittaa abstraktimpi nimi silläkin riskillä, että joku jättää sen takia katsomatta.
”Tinkimätön” on sana, joka tulee mieleen, kun elokuvan tekijä ei ole huolestunut katsojien menettämisestä. Mikä saa suhtautumaan elokuvaan niin vahvasti?
– Andrei Tarkovski on sanonut, että elokuva on taidetta. Hän ei voi ymmärtää ohjaajaa, joka haluaa uhrata vuosia hankkeeseen, ellei käsikirjoitus kulje hänen itsensä kautta. Että eteen vain lyödään puhelinluettelo, että ohjaa tuo, saat näin paljon rahaa. Kun rakastaa Tarkovskia, niin jos ei ole hänen kokoisensa, niin ollaan ainakin koulun pihalla. Täytyy arvostaa itseään sen verran, että sitoutuu filosofiseen lähtökohtaan, jota arvostaa, Rinnekangas analysoi esikuviaan.
– Maailmassa on sellainen väärinkäsitys, että budjeteilla tehdään sisältöjä. Niillä tehdään efektejä, saadaan kallispalkkaisempia näyttelijöitä ja enemmän ihmisiä kuolee sotilaiden vaatteissa. Suhteessa siihen, mitä maksaa iso tuotanto, nämä ovat saman hintaisia, emme tarvitse paljon näyttelijöitä, emme rakenna emmekä räjäytä mitään. Pyrimme tekemään elokuvia, joissa on ydinajatuksena eheytyminen, ohjaaja kuvailee Veden peiliä, sitä edeltänyttä Matka Edeniin -elokuvaa ja työn alla olevaa Luciferin kertomusta.
– Olen sitoutunut klassisen kuvataiteen perussommitelmaan, jossa on kultaiset leikkaukset. Se kestää kompositionsa ansiosta vaikka kuinka kauan riippumatta siitä mihin kohtaukseen tai identiteettiin se asetetaan, Rinnekangas selostaa visuaalisia valintoja pitkissä otoissaan ja pysähtyneissä kuvissaan.
Tinkimättömyys kantaa myös hedelmää, sillä sen avulla projekteihin saadaan ammattilaisia, jotka muuten olisivat liian kalliita. Rinnekangas haluaa tässä yhteydessä nostaa hattua säveltäjä Pascal Gaignelle.
– Pascal on ranskalainen, asuu San Sebastianissa. Hän on tehnyt musiikkia paljon paremmille ja kuuluisemmille ohjaajille. Parhaillaan hän säveltää Carlos Sauran Picasso-elokuvaa [33días]. Silti hän säveltää meille pienillä korvauksilla, hän on sielullisesti samaa kastia kuin me. Eli mennään sisältöjen ehdoilla, ei efektien.
Lue lisää Veden peili -elokuvasta uudesta Episodista 10/2012.