Maailmankuulu sarjakuvareportteri Tintti syntyi jo 1920-luvulla. Tähän päivään mennessä hänen seikkailujaan on myyty satoja miljoonia albumeita ja käännetty noin 80 kielelle. Kesti kuitenkin lähes 75 vuotta, ennen kuin sankari nähtiin valkokankaalla. Sekin oli useamman mutkan takana, vaikka asialla olivat elokuvan suurmiehet Steven Spielberg ja Peter Jackson.
Steven Spielberg luki ensimmäisen Tintti-kirjansa 1980-luvun alussa, vaikka oli opiskellut ranskaa vain muutaman vuoden koulussa.
– En osannut kieltä, mutta pelkkien kuvien katsominen kertoi koko tarinan, Spielberg muistelee.
– Oli uskomaton kokemus ymmärtää mistä joku kertoi pelkästään kauniisti toteutetun, omalla tavallaan kuvakäsikirjoituksen keinoin. Luin suurimman osan kirjoista, ja olin täysin niiden lumoissa. Ajattelin, että niistä tulisi mahtavia elokuvia.
Hergén luomusten uskollinen siirto valkokankaalle edellytti Spielbergiltä matkaa tuntemattomille vesille – hänen ensimmäisen animaationsa pariin.
– Minusta on mukava kokeilla uusia asioita, kun tilaisuus tulee. Jurassic Parkin aikaan oli innostavaa sukeltaa digitaaliseen teknologiaan dinosaurusten kautta. Se oli kokonaan uusi seikkailu minullekin. Näin Tintin samanlaisena haasteena, Spielberg kertoo.
Puhelinkeskusteluissa ohjaajan ja tämän pitkäaikaisen tuottajakumppani Kathleen Kennedyn kanssa Spielberg-faniksi tunnustautunut Hergé totesi vuonna 1982, että Tappajahai– ja Kadonneen aarteen metsästäjät -ohjaaja olisi oikea henkilö ottamaan ohjat myös Tintti-projektissa. Valitettavasti Hergé kuoli vuonna 1983 ennen kuin osapuolet ehtivät tavata kasvokkain.
Tintti-elokuvan toteutuminen kesti lopulta vuosikymmeniä. Ohjaaja halusi tehdä elokuvan, joka kunnioittaisi Hergéä ja tämän luomia persoonallisia hahmoja.
– Ajattelin, että esimerkiksi juuri oikeaa elokuvan kapteeni Haddockia varten minun pitäisi matkustaa ajassa 35–40 vuotta ja palkata Walter Matthau. Mutta minusta tavoitimme hahmojen ulkomuodon ja sarjan taiteen animaation keinoin, Spielberg pohtii.
Lue lisää Tintti-elokuvasta uudesta Episodista!
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.