Tuleeko Guardians of the Galaxy -starasta DC:n elokuvauniversumin suurimpia sankareita?

Mielenkiintoinen uusi projekti on tulossa.

5.5.2025 12:38

James Gunn teki Marvelille kolme Guardians of the Galaxy -elokuvaa ennen siirtymistään Warnerin uuden DC-elokuvauniversumin ja DC Studiosin johtoon.

Gunn on palkannut jo joitain vanhoja Marvel-kamujaan DC-tuotantoihin, mutta tämä roolitus oli melko suuri.

Lue myös: ”Donald Trump yrittää ehkä tuhota maailman”, sanoo Sean Penn

Lue myös: Joker 2 oli jättimäinen taloudellinen floppi Warnerille – kuinka paljon studio siis menetti?

Adam Warlockia MCU:ssa esittävä Will Poulter on huhujen mukaan DCU:n Adam Strange. Hahmo saa huhujen mukaan oman sarjansa suoratoistopalvelu Maxiin.

Tämä on sikäli yllättävää, ettei tällaisesta sarjasta ole puhuttu aiemmin vielä mitään.

Huhun mukaan Adam Strange nähtäisiin ensin jossain toisessa DC-sarjassa tai -elokuvassa, jonka jälkeen hän saisi oman sarjansa.

Adam Strange -sarjan käsikirjoitustyö käynnistyy parhaillaan.

Sitä ennen näemme kuitenkin Superman-elokuvan heinäkuussa, elokuussa käynnistyy Peacemaker-sarjan kakkoskausi ja ensi vuonna tulee Lanterns-sarja.

Adam Strange on yksi DC Comicsin vanhimmista hahmoista. Hahmo esiintyi ensimmäisen kerran vuonna 1958. Strange on arkeologi, joka tutki muinaisia kohteita Perussa, kun hän sattumalta löysi teleportaatio­laitteen, joka siirsi hänet Rann-nimiselle planeetalle. Strange tutustui planeetan kehittyneeseen teknologiaan, ja pystyi matkustamaan Rannin ja Maan välillä.

Lähde: Comicbook