Uudelle Pinokkio-elokuvalle todellinen yllätysohjaaja – Robert Downey Jr. pääosassa

Warner Brosin ja Robert Downey Jr:n Pinokkio on liikahtanut eteenpäin ja löytänyt mukaansa todellisen yllätystekijän.

THR uutisoi, että Paul Thomas Anderson (Boogie Nights, There Will Be Blood, Inherent Vice) on kiinnitetty käsikirjoittamaan uusi versio elokuvasta. Entistä mielenkiintoisemman uutisesta tekee se, että Anderson on myös mahdollisesti kiinnostunut ohjaamaan elokuvan.

Downey Jr:n versio Pinokkiosta on ollut tekeillä jo vuosia, mutta viime aikojen innostus lastensatujen filmatisointiin on taas herättänyt projektin eloon. Anderson ja Downey Jr. ovat hyviä ystäviä ja kaksikon oli tarkoitus tehdä yhteistyötä jo Inherent Vicen parissa, mutta näyttelijän aikatauluongelmat estivät tämän.

Pinokkio olisi ehdottomasti mielenkiintoinen lisä Paul Thomas Andersonin rautaiseen filmografiaan.

(Episodi/ML)

 

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut