Hetkinen, ilmeisesti Andrea Arnold ei ollutkaan vielä lopettanut Bird-paljastuksiaan.
– Hänen ympärillään oli sumua, enkä tiennyt oliko hän hyvä vai paha vai molempia. Oliko hän avaruusolento?! Siitä lähdin liikkeelle. Aloitin pitkän matkan pähkäilläkseni mitä visio tarkoitti. Miksi mies seisoo katolla ilman vaatteita? En itse asiassa yleensä pidä näistä ensimmäisistä mielikuvistani kertomisesta. Olen nyt varmaan pilannut elokuvan teiltä tällä.
Onhan se tietysti melko villi vastaus yksinkertaiseen kysymykseen, mutta toisaalta, Arnold on melko villi ohjaaja. Hän on tunnettu siitä, että tekee pitkälti mitä itse haluaa, oli kyseessä sitten elokuva Red Road tai Fish Tank tai jopa melkoisen mollattu toinen kausi Big Little Lies -sarjaa. Hän on tunnettu haastattelujen perumisesta viime hetkellä sairauteen vedoten ja ilmestymisestä muutaman tunnin kuluttua näkyville jossakin bilettävämmässä ja täysin toimittajavapaassa paikassa.
Olet saapunut päämäärääsi
Tällä kertaa Arnold halusi Franz Rogowskin esittävän salaperäistä Birdiä, joka etsii kauan sitten kadonnutta äitiään ja päätyy pitämään seuraa pienelle Baileylle (Nykiya Adams). Bailey asuu ränsistyneessä rakennuksessa velipuolensa nuoren Bug-isänsä (Barry Keoghan) kanssa, ja hänen päivänsä ovat täynnä väkivaltaa ja ankeutta. Onneksi saattaa löytyä tapa paeta sitä.
– Yleensä haluan säilyttää kontrollin, mutta kun Andrea soittaa, on ennemmin kyse siitä luopumisesta ja lähtemisestä matkalle, joka ei ole valmis edes paperilla. Minun ei tarvinnut yrittääkään välittää realismia. Olen kuvitteellinen hahmo, jolla on paljon tekemistä Andrean mielikuvituksen, elämän ja lapsuusmuistojen kanssa. Hän antoi minulle paljon kuvia alasti luonnossa ajelehtivasta miehestä. Ne olivat viehättäviä, Rogowski kertoo.
Arnold on kuvaillut näyttelijöiden valintaa kauniiden simpukankuorien ja muiden viehättävien esineiden keräämiseksi rannalla ja niiden yhdistämiseksi kokonaisuudeksi. Keoghan sen sijaan oli asettanut tavoitteekseen hänen kanssaan työskentelemisen jo ennen läpimurtoaan.
– Olen vuodesta 2014 alkaen sanonut haastatteluissa, että haluaisin työskennellä Andrea Arnoldin kanssa. Olen hokenut sitä ja sitten tilaisuus tuli. Oikeasti. Enkä saanut käsikirjoitusta. Ei mitään sen kaltaistakaan. Se vain osoittaa luottamustani häneen ja rakkauttani kaikkeen hänen tekemisiinsä. Suostuisin mihin tahansa, koska tietäisin pääseväni mukaan kokonaisvaltaiseen projektiin tavallisten ihmisten kanssa, mikä mielestäni imee ammattinäyttelijästäkin paremman suorituksen.
Lue myös: Tekoälyn käytöstä syytetty The Brutalist voitti kriitikoiden pääpalkinnon Lontoossa
Bugina Keoghan saa vastaansa hallusinogeenejä hikoilevia sammakoita ja tyttären, joka ei oikeastaan haluaisi isänsä pääsevän yli ongelmaisesta äidistä, vaikka hän vihdoin vaikuttaa onnelliselta.
– Monet Bugin piirteet muistuttavat minua kotipuolen jätkistä ja pystyin hyödyntämään sitä. Hän on todellinen hurmuri, not!
Musiikki on avain
Usein hyvin nuortenkin amatöörinäyttelijöiden kanssa työskentely teki joistakin asioista mutkikkaita.
– Roolitus edellyttää monien, monien, monien ihmisten tapaamista. Ensitapaamisella mukana ovat heidän ystävänsä tai sisaruksensa. Opimme tuntemaan heitä ihmisinä. Andrea on hyvä seuraamaan ihmisten energioita, toteaa roolitusvastaava Lucy Pardee, joka vakuuttaa, että kaikista pidettiin hyvää huolta.
– Jokaisella lapsella oli oma agenttinsa, oma vastuuhenkilönsä ja intiimikoordinaattorinsa. Se oli hullunmylly, Rogowski lisää.
– Andrea on tunnetusti hyvin varovainen ja kunnioittava, mutta olisi ollut mukava tuntea enemmän luottamusta. Se on kulttuurinen juttu, varomme altistamasta lapsia kirosanoille, mikä on naurettavaa, koska samaan aikaan he käyttävät somea ja YouTubea tuntikaupalla.
Mutkikkuuksien keskellä ja käsikirjoituksen puuttuessa ryhmä haki usein ohjausta musiikista.
– Soitan paljon musiikkia kuvauspaikalla. Tv-tuotannoissakin minulla on iso kaiutin ja toimin pitkin päivää dj:nä, koska se pitää kaikki iloisina. Oikeaa musiikkia soittamalla ihmisiä voi saada oikeaan tunnelmaan kohtausta varten. Minusta se on valtavan tärkeää. Musiikki antaa minulle kirjoittamani jutun aromin ja tunteen, Arnold myöntää.
– En oikeasti usko osaavani tanssia. Olen mielestäni huono tanssija. Mutta valkokankaalla tanssimisen kauneus tulee yrityksestä. Musiikilla on siinä tärkeä rooli, lisää Keoghan, jonka Saltburn-tanssisoolosta on aiheesta tullut ikoninen.
Näytä, älä kerro
Ensi-iltansa jälkeen Bird kohtasi epäluuloja, onhan Arnold yleensä pitäytynyt enemmän realismissa. Mutta vaikka hän itsekin myöntää poikenneensa omasta normaalistaan, edelleen on asioita, jotka hän on pitänyt ennallaan.
– Kuvasimme kronologisesti. Se on jotain mitä teen aina, koska elokuva on seikkailu. Ei voi tietää minne on matkalla. Jollain tasolla on päästettävä irti. Luotan siihen, vaikka se onkin hemmetin hermostuttavaa. Tämän elokuvan tapauksessa annoin sen vain puhua itselleni tavallistakin enemmän. Minun oli reagoitava siihen ennemmin kuin yrittää työntää sitä johonkin suuntaan.
Hän myös käytti taas ”hiljaisia ottoja”.
– Olemme tehneet niitä jo parissa elokuvassa Fish Tankista alkaen, kertoo kuvaaja Robbie Ryan, – Kohtaus on näyteltävä sanomatta sanaakaan. Näyttelijöiden kannalta on kiinnostavaa sopeutua siihen ja hyvä haaste yrittää välittää tunteita toisin tavoin.
– Jos sanojen tarkoitus on vain selittää ohutta tarinaa, hahmo menettää arvokkuutensa ja salaperäisyytensä, Rogowski myötäilee, – Itse pidän siitä, kun joudun pohtimaan ”okei, mitähän tuo tarkoitti”, sillä muuten unohdan koko homman teatterista lähdettyäni.
Andrea Arnoldin tapauksessa kuvat puhuvat enemmän kuin sanat. Etenkin se ensimmäinen kuva.
Teksti: Marta Bałaga, Cannes
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.