Vuonna 1977 julkaistu Suspiria (esitetty Suomen televisiossa nimellä Suspiria – tappavat huokaukset) ei edusta ainoastaan Dario Argenton (s. 1940) uran taiteellista huippupistettä, vaan se merkitsee laajempaa siirtymää italialaisessa elokuvassa: irtautumista loogisesta, rikosmystiikkaan perustuvasta giallo-perinteestä kohti yliluonnollista, surrealistista ja aisteja ylikuormittavaa kauhua.
Ennen vuotta 1977 Argento tunnettiin sarjasta tyyliteltyjä giallo-elokuvia, kuten Kuoleman lintu (L’uccello dalle piume di cristallo, 1970) ja Verenpunainen kauhu (Profondo rosso, 1975). Giallo-lajityypille olivat ominaisia mustahansikkaiset tappajat, monimutkaiset murhamysteerit ja lopulta rationaalinen, joskin usein kieroutunut selitys tapahtumille. Suspiria rikkoi tämän kaavan hylkäämällä loogisen selittämisen ja korvaamalla sen yliluonnollisella pahuudella, jota vastaan järki ja deduktiivinen ajattelu ovat voimattomia.
Argento ei seurannut amerikkalaisen kauhun realistisempaa linjaa, vaan ammensi eurooppalaisesta ekspressionismista ja sadun traditiosta. Lopputuloksena oli teos, jossa narratiivinen logiikka alistetaan audiovisuaaliselle intensiteetille.
Teoksen onnistuminen oli useiden luovien tekijöiden yhteistyön tulosta. Argenton ohjaus yhdistyi kuvaaja Luciano Tovolin innovatiiviseen värinkäyttöön, progressiivista rockia edustaneen Goblin-yhtyeen hypnoottiseen ja aggressiiviseen musiikkiin sekä Daria Nicolodin käsikirjoituspanokseen, joka syvensi tarinan okkultistista ja mytologista ulottuvuutta.
Juoni rakentuu näennäisen yksinkertaiselle lähtöasetelmalle. Jessica Harper esittää Suzy Bannionia, nuorta amerikkalaista balettiopiskelijaa, joka saapuu eurooppalaiseen tanssiakatemiaan aloittaakseen opintonsa. Jo ensimmäisen yön aikana käy ilmeiseksi, että jokin on pielessä: pelko tarttuu oppilaisiin, hetket säröytyvät oudoista tapahtumista ja henkilökunnan katseissa viipyy jotakin selittämätöntä. Tarina ei kehity perinteisen mysteerin tavoin, vaan noudattaa painajaisen logiikkaa, jossa syy–seuraussuhteet korvautuvat tunnelmallisilla siirtymillä ja visuaalisilla symboleilla.
Argento on todennut Suzyn hahmon ammentavan sadusta Lumikki: hän on viaton nuori nainen, joka saapuu metsän keskellä sijaitsevaan “linnaan”, jonka suojissa vaikuttavat pimeät voimat. Harperin ilmaisulliset, suuret silmät korostavat hahmon hämmennystä ja haavoittuvuutta. Akatemian auktoriteetteja edustavat Madame Blanc (Joan Bennett) ja Miss Tanner (Alida Valli), joiden läsnäolo yhdistää klassisen hollywoodilaisen arvokkuuden ja kylmän, kurinalaisen kontrollin.
Teos rakentaa uhkaa ennen kaikkea aistien kautta. Värimaailma on poikkeuksellisen intensiivinen: syvät punaiset, siniset ja vihreät sävyt luovat keinotekoisen, lähes teatterimaisen tilan. Äänimaailma ei ainoastaan säestä tapahtumia, vaan tunkeutuu katsojan kokemukseen, muodostaen kokonaisuuden, jossa kuva ja ääni sulautuvat yhdeksi hallitsevaksi vaikutelmaksi.
Suspiria ei tarjoa lohdullista rationaalista selitystä eikä klassista juonirakennetta. Se on audiovisuaalinen kokonaisuus, joka pyrkii tavoittamaan samanlaisen epävakaan tilan kuin painajainen juuri ennen heräämistä. Teoksen pysyvä vaikutusvalta, sen lukuisat restauroinnit ja jatkuva kriittinen uudelleenarviointi osoittavat, että Argenton luoma kauneuden ja kauhun liitto säilyttää voimansa edelleen. Elokuva on keskeinen esimerkki siitä, kuinka kauhu voi nousta puhtaasti esteettiseksi kokemukseksi – muodoksi, jossa väri, valo ja ääni muodostavat kokonaisuuden, joka ylittää perinteisen narratiivisen ilmaisun rajat.
Tämän klassikon voi katsoa nyt ilmaiseksi Artiflixissä. 99 minuuttia kestävää suoratoistoa ei ole tekstitetty suomeksi. Elokuvan ikäraja on K-18.
Jos Artiflix ei ole entuudestaan tuttu voit lukea siitä lisää täällä.
PS: Suspiriasta tehtiin uusversio vuonna 2018. Luca Guadagninon ohjaama elokuva (pääosissa Dakota Johnson, Chloë Grace Moretz ja Tilda Swinton) on ilahduttavasti hyvin erilainen kuin Argenton alkuperäisteos. Siinä missä Argenton elokuva on kirkas, neonvärinen painajainen, Guadagninon versio on haalean harmaa, ruskea ja ”mutainen”.
Lue myös: Kulttihetki: Ilmaiskatselussa tyylitelty trilleri voyeurismista, seksistä ja kuolemasta
Lue myös: Vain aikuisille: Ilmaiskatselussa 80-luvun splatterklassikko – kauhu karkaa valkokankaalta katsomoon
Lue myös: Vain aikuisille: Kahdet veriset pyjamabileet – katso slasher-kulttiklassikot ilmaiseksi