Spy – vakoojan asussa on Paul Feigin (Morsiusneidot, The Heat) käsikirjoittama ja ohjaama toimintakomedia aliarvostetusta ja huomaamattomasta CIA-analyytikko Susan Cooperista (Melissa McCarthy).
Teksti: Johanna Juntunen, Las Vegas
Susan on jumittunut toimistotehtäviin, mutta hän on kuitenkin tiukka ammattilainen, joka antaa korvakuulokkeiden kautta ohjeita kentällä toimiville agenteille, kuten suosikilleen Bradley Finelle (Jude Law). Kun Fine katoaa ja rikollisliiga saa selville toisen agentin, Rick Fordin (Jason Statham) henkilöllisyyden, toimistoa uhkaa turvallisuuskriisi. Cooper tarjoutuu vapaaehtoiseksi vaaralliseen peitetehtävään. Hän lyöttäytyy yhteen vakavan machomies Fordin kanssa tavoitteenaan saada kiinni bulgarialainen aristokraatti Rayna Boyanov (Rose Byrne), joka on ovela rikollinen. Elokuva on kuvattu lähes kokonaan Budapestissa.
Australialaisen Byrnen (Seitsemän sietämättömän pitkää päivää, Annie) ura Hollywoodissa lähti nousuun Morsiusneidot-elokuvan jälkeen. Siinäkin hän näytteli McCarthyn kanssa ja jälleennäkeminen oli riemuisa.
– Meillä oli hurjan hauskaa. Melissa on yksinkertaisesti briljantti. Hän tekee töitä hartiavoimin, ja oli hienoa näytellä yhdessä hänen kanssaan. Meidän hahmoillamme on hyvin kummallinen keskinäinen kemia, joten kokemus oli nautinnollinen, Byrne kertoo CinemaCon-tapahtumassa Las Vegasissa, jossa hänelle luovutettiin Vuoden naistähden Big Screen Achievement -palkinto.
Byrne näytteli uransa alkupuolella enemmän draamoissa, mutta on viime vuosina nähty yhä useammin komedioissa.
– Valmistautuminen on molemmissa tyylilajeissa sama, mutta komedioissa on saatava katsojat nauramaan. Komedia on haastavampi, sillä jos kukaan ei naura, tiedän, että en ole hauska.
Byrnen esittämällä hienostoroisto Raynalla on täydellisen vaatekaapin lisäksi uskomattoman huoliteltu ja tyylikäs kampaus.
– Istuin kammattavana kolme tuntia päivässä, mutta kampaus oli sen arvoinen. Alun perin Raynan oli tarkoitus näyttää erilaiselta, mutta koska hän on kuninkaallista sukua, sen pitää näkyä välittömästi hänen pukeutumisestaan ja ulkonäöstään. Olin hyvin ehdoton tämän suhteen. Onneksi tyyli on Paulille kaikki kaikessa. Hänellä on liivi ja puku päällä joka päivä ja kävelykeppi, joten hän tajusi, mitä ajoin takaa.
– Paul on kieltämättä hieman erikoinen, mutta todella hyvä ohjaaja, joka kunnioittaa ja arvostaa näyttelijöitä. Hän on hyvin yhteistyökykyinen, Byrne kiittelee.
Jude Law (The Grand Budapest Hotel, Anna Karenina), joka esittää imarteluun taipuvaista, Bond-tyylistä agentti Finea, on samaa mieltä Feigista.
– Hän on todella rento. Ohjaajalla on aina suurin vastuu ja paine elokuvasta, ja Feig suhtautuu haasteisiin positiivisesti. Hän ei ole käsikirjoituksen orja, vaan prosessi elää ja muuttaa muotoa koko ajan. Paul on myös hyvin tarkkaavainen. Hän tietää, milloin otto toimii mutta kokeilee eri vaihtoehtoja. Koko prosessi on melko spontaani, Law kertoo.
Byrnen tavoin Law on tunnetumpi dramaattisista rooleistaan, mutta hän viihtyy selvästi myös komedioissa.
– Komedianäyttelemisessä on oma tekniikkansa, jota olen yrittänyt analysoida tarkkailemalla kokeneita näyttelijöitä. Paul on komedian mestari, joka tietää, että hauskuus tulee suoraviivaisesta lähestymistavasta. Komedia ei ole sen tulos, että päättää olla hauska. Opin enemmän Paulin tekniikasta joka päivä.
Näyttelijänä uransa aloittanut Paul Feig on siitä erikoinen ohjaaja, että hän suosii naispainotteisia sarjoja kuten Nurse Jackie ja komedioita. Feig myöntää naisenergian sopivan tyyliinsä.
– Pidän hauskoista naisista. Miesten harrastamassa huumorissa on usein ilkeä sävy, enkä ole koskaan tuntenut oloani kotoisaksi sen parissa. Olen ollut lapsesta asti melko tyttömäinen, joten naisten keskeinen komedia on mielestäni hauskempaa. Olen tutustunut urani aikana moniin teräviin naisiin, jotka ovat joutuneet näyttelemään elokuvissa, joissa heidän ei annettu olla hauskoja ja tuoda lahjakkuuttaan esille. Se ärsytti minua suuresti. Toivon, että voisin tehdä enemmän elokuvia, sillä hulvattomia naisnäyttelijöitä riittää, Feig paljastaa.
Spy – vakoojan asussa on Feigen jo kolmas yhteinen elokuva Melissa McCarthyn kanssa.
– En tuntenut Melissaa ennen Morsiusneidot-elokuvaa, mutta meistä tuli ystäviä sen myötä. Olemme naapureita, joten näemme toisiamme usein ja olemme jatkuneen yhteistyön myöät oppineet luottamaan toisiimme yhä enemmän. Haastamme toisemme kiskomaan itsestämme irti enemmän kuin uskomme edes olevan mahdollista.
– Yritämme aina löytää parhaan yhdistelmän realistisen mutta hauskan hahmon luomiselle. En koskaan halua hänen näyttelevän hahmoa, joka on tyhmä tai epäpätevä. Se, miten Melissa tuo hahmon hauskuuden esille, johtaa komediaan.
Feig jatkaa McCarthyn ylistämistä.
– Melissa on supertähti. Televisiosarja [Mike & Molly] on ankkuroiva tekijä hänen urallaan, mikä on hyvä asia. Sen ansiosta hänen ei tarvitse näytellä niin monessa elokuvassa, että hänen naamansa alkaisi kyllästyttämään. Hän on myös erittäin hyvä tekemään oikeita valintoja.
Feig jättää mainitsematta viime vuonna ilmestyneen Tammy-komedian, jonka ohjasi McCarthyn aviomies Ben Falcone. Elokuva, jossa näytteli myös Susan Sarandon, sai murska-arvostelut niin kriitikoilta kuin katsojilta. Pariskunta kuvaa parhaillaan Michelle Darnell -nimistä komediaa Atlantassa, minkä takia McCarthy nähtiin CinemaConissa vain lyhyessä videotervehdyksessä.
Feigilla on yleensä viisi–kuusi eri versiota mielessään jokaisesta kohtauksesta, ja hän haluaa kokeilla niitä kaikkia.
– Yleensä elokuvan ensimmäinen versio on kolme tuntia pitkä. Lähden sitten leikkaamaan sitä pala palalta lyhyemmäksi, ohjaaja kuvailee.
Tyylin lisäksi musiikki on hyvin tärkeä ohjaajalle.
– Halusin, että elokuvaan tehtiin musiikki sillä hetkellä, kun aloitin sen leikkaamisen. Haluan leikata musiikin mukaan, mutta yleensä ohjaajat joutuvat leikkaamaan väliaikaisen musiikin perusteella ennen kuin saamme lopullisen musiikin säveltäjältä. Se myös kuulostaa liian usein juurikin väliaikaiselta musiikilta, mikä latistaa luovuutta.
Spyn kohdalla lähetin säveltäjä Theodore Shapirolle leikkaamiani kohtauksia, ja hän lähetti minulle siihen sopivan musiikin. Tämän samanaikaisen työskentelytavan ansiosta elokuvassa on hahmojen piirteisiin sopiva musiikki.
Feig haluaa tehdä selväksi, että Spy – vakoojan asussa ei pilaile Bond- tai muiden vakoojaelokuvien kustannuksella.
– Mielestäni parodian ongelma on, että siinä ei ole panoksia. Se on vain pitkä vitsi, joten kaikkien on oltava hölmöjä. En osaa kertoa tarinaa sillä tavalla, vaan vaadin, että näyttelijät ovat tosissaan sitoutuneet hahmoihinsa. Kirjoitin tämän kuin oikean vakoojaseikkailun kaikkine kiemuroineen. Komedia tulee hahmojen käyttäytymisestä ja siitä, kun asiat menevät ei-toivotulla tavalla, eikä siitä, että pahis on hullunkurinen.
Bond-elokuvat ja etenkin Ian Flemingin kirjoittamat romaanit, toimivat Feigin innoituksena.
– Pidän etenkin vanhoista Bondeista, mutta katsoin nuoruudessani myös Roger Mooren tähdittämiä 007-seikkailuita. Mutta totta puhuakseni innostuin niistä uudelleen vasta Daniel Craigin astuessa remmiin Casino Royalessa, koska se oli niin uskollinen romaanien tunnelmalle. Halusin tehdä siitä oman hauskan versioni.
Tai kenties jopa useampia?
– Kirjoitan parhaillani käsikirjoitusta jatko-osaan. Tietysti kaikki riippuu siitä, minkälaisen vastaanoton Spy saa, mutta olen varovaisen optimistinen. Pidän elokuvan maailmasta ja vakoojaelokuvista yleensäkin, sillä tyylilaji tarjoaa niin monia mahdollisuuksia tarinan, toiminnan ja etenkin kuvauspaikkojen suhteen, Feig paljastaa.