13-vuotias Andy Barclay saa yksinhuoltajaäidiltään lahjaksi uudenlaisen Buddi-nuken – tekoälyllä varustetun kumppanin, joka on suunniteltu olemaan lapselle täydellinen ystävä ja arjen apuri. Nukke pystyy jopa hallitsemaan kodin muita älylaitteita.
Kaikki ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan. Chuckyksi nimetty nukke osoittautuu vialliseksi yksilöksi, ja pian käy ilmi, ettei sen toiminta ole normaalia. Hyväntahtoiseksi tarkoitettu lelu alkaa käyttäytyä arvaamattomasti – ja lopulta hengenvaarallisesti.
Kauhua, mustaa huumoria ja teknologiateemoja yhdistelevä Child’s Play (2019) on uudelleentulkinta vuoden 1988 samannimisestä kulttiklassikosta. Elokuvan on ohjannut Lars Klevberg, ja päärooleissa nähdään Aubrey Plaza, Gabriel Bateman sekä Brian Tyree Henry. Chuckyn äänenä kuullaan Mark Hamill.
Child’s Play sai Episodin arvostelussa kolme tähteä:
”Yllättävää kyllä, mutta Lars Klevbergin ohjaama uudelleenkäynnistys on oikeasti ihan viihdyttävä tapaus. Se on hauska, verinen, paikoin jopa groteskin hurmeinen ja hyvin tehty kauhuslasheri.”
Tämän elokuvan voi katsoa vielä hetken aikaa ilmaiseksi Rakuten TV:ssä. Suoratoistoon on valittavissa suomenkielinen tekstitys ja ääniraidaksi joko 5.1 tai 2.0.
Lue myös: Vielä hetken ilmaiskatselussa: Hyytävä 90-luvun jännäri – kopiomurhaaja leikittelee poliisilla
Katso Child’s Play täällä. Elokuvan ikäraja on K-16 ja kesto 86 minuuttia.
Alla elokuvan traileri ja triviaa.
- Elokuvan ensi-ilta oli Suomessa 19.7.2019 ja sen ikäraja oli K-18. Elokuva luokiteltiin uudelleen 24.7.2019 yleisöpalautteen perusteella, jolloin se sai ikärajan K-16.
- Kun Buddi kysyy Andyltä (Gabriel Bateman) mikä hänen nimi olisi, vastaa hän ”Han Solo”, rakastettu hahmo Star Wars -elokuvista. Buddin/Chuckyn äänenä toimiva Mark Hamill esitti Star Wars -elokuvissa Luke Skywalkeria.
- Elokuvassa on useita viittauksia kasarisuosikkiin E.T. the Extra-Terrestrial (1982).
- Alkuperäinen Child’s Play (1988) -elokuva kiellettiin Suomessa kokonaan (tarkastettu 7.4.1989; ikäraja: KK) mielenterveyttä vahingoittavana.
Lue myös: Kulttihetki: Ilmaiskatselussa kohuelokuva, joka järkytti Amerikkaa ja muutti television pelisäännöt
