Vielä hetken Netflixissä: Matt Damonin hämmentävä scifi-leffa – tapahtumia on vaikea uskoa

Elokuvan Rotten Tomatoes -prosentti on 47.

25.3.2023 00:01

Downsizing (2017) poistuu Netflixistä 31. maaliskuuta.

Alexander Paynen ohjaamassa scifi-draamakomediassa tiedemiehet ovat keksineet tavan kutistaa ihmiset lilliputtien kokoisiksi. Pian tajutaan, että kutistettuna pienetkin tulot riittävät helposti hulppeaan elämään. Tavallinen pariskunta päättää kutistuttaa itsensä ja aloittaa elämän kutistettujen ihmisten maailmassa.

Pääosissa nähdään Matt Damon, Christoph Waltz, Hong Chau, Jason Sudeikis ja Kristen Wiig.

Elokuvan Rotten Tomatoes -prosentti on 47. Episodin arviossa Downsizing sai kolme tähteä.

”Mitä jos kutistaisimme itsemme säästääksemme rahaa ja planeettamme resursseja? Matt Damon esittää jokamies Paulia, joka vaimonsa Audreyn (aina hauska Kristen Wiig) kanssa päättää kutistaa itsensä. Enempää ei juonesta kannata tietää, sillä Paynen simppeli elokuva tekee täyskäännöksen ensimmäisen tunnin jälkeen. On parempi jättää kertomatta mitä tapahtuu, sillä en ole varma uskoisiko kukaan, jos sen tähän edes kirjoittaisi. Ainakin paperilla Downsizing toimii, mutta lopputekstien rullatessa katsoja saattaa olla hieman hämmentynyt, että mitä sitä tuli juuri katsottua”, kirjoitettiin arviossa.

Katso traileri alta.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia