Downsizing

GENRE , ENSI-ILTA 12.01.2018 TÄHDET

Tiukkana ja kiehtovana satiirina amerikkalaisesta yhteiskunnasta osuvasti alkava elokuva lähtee puolivälissä harmillisesti täysin eri suuntaan eikä koskaan toivu siitä.

Alexander Payne on ohjaaja, joka elokuvissaan mielellään keskittyy keski-ikäisten miesten kriiseihin. Siinä missä The Descendants ja Nebraska olivat aidon koskettavia ja hauskojakin tarinoita miesten elämästä, Downsizing pistää enemmän painoarvoa komedialle ja juonen naurettavuudelle.

Alkuasetelma on herkullisin simppeli ja nerokas. Mitä jos kutistaisimme itsemme säästääksemme rahaa ja planeettamme resursseja? Matt Damon esittää jokamies Paulia, joka vaimonsa Audreyn (aina hauska Kristen Wiig) kanssa päättää kutistaa itsensä. Enempää ei juonesta kannata tietää, sillä Paynen simppeli elokuva tekee täyskäännöksen ensimmäisen tunnin jälkeen. On parempi jättää kertomatta mitä tapahtuu, sillä en ole varma uskoisiko kukaan, jos sen tähän edes kirjoittaisi. Ainakin paperilla Downsizing toimii, mutta lopputekstien rullatessa katsoja saattaa olla hieman hämmentynyt, että mitä sitä tuli juuri katsottua.

Downsizing alkaa vahvasti. Se on hauska, rento ja ennen kaikkea uskottava. Payne ja toinen käsikirjoittaja Jim Taylor onnistuvat todella myymään elokuvan sisäisen logiikan sekä kutistamisen mahdolliseksi tekevän tekniikan, vaikkei se ihan vesitiivis olekaan. Konsepti on kuitenkin niin kutkuttava, ettei katsojaa oikeastaan yksityiskohdat kiinnostakaan. Siksi onkin harmi, että Payne on päättänyt, että Downsizing tarvitsee saarnaavan, ekologisen sivujuonen, jolloin kaikki toivo on menetetty ja elokuva lähestulkoon pilattu. Vaikka äkillinen muutos on rohkea veto ja omalla tavallaan ihailtavakin, jää katsoja kaipaamaan alun viihdyttäviä tilanteita. Erityisesti Paulin kutistamismontaasi on hiottu täydelliseksi niin äänen kuin kuvan puolesta.

Payne ja Taylor ovat myös sisällyttäneet mukaan stereotyyppisiä ja ärsyttäviä sivuhahmoja. Aina mainio Christoph Waltz ei onnistu pelastamaan elokuvaa ja Hong Chaun vietnamilainen maahanmuuttaja on alkuun kiva lisäys kovin valkoiseen ja miesvoittoiseen näyttelijäkaartiin mutta heitetään lopulta täysin hukkaan. Chaun hahmo olisi voinut olla mahtava tapa käsitellä maahanmuuttoa, mutta miksi tehdä hahmosta kolmiulotteista ja traagista, kun hänelle voi antaa hassun aksentin ja puujalan.

Downsizing on suurin pettymys vähään aikaan. Se ei ole täysin läpimätä tuotos, mutta elokuva joka alkaa niin hyvin ja loppuu näin huonosti on suorastaan rikollinen. Siinä vaiheessa, kun Udo Kierin rooli paljastuu lähinnä vain hauskaksi cameoksi, elokuva on pulassa. Downsizingin suurin virhe on sen suhtautuminen materiaaliinsa. Kaikki tuntuu harjoitellulta ja liioitellulta, kuin baletti, jota on hiottu monta vuotta mutta Joutsenprinssinä on kömpelö Matt Damon ja joutsenina puluja.

Mistä Downsizing sitten lopulta edes kertoo? Se olisi voinut olla mielenkiintoinen kritiikki Amerikasta, maahanmuutosta ja yhteiskunnasta. Valitettavasti se on vetinen soppa yhden miehen kriisistä eikä millään lailla mielenkiintoinen sellainen. Vaikka se on kieltämättä usein hauska, vitsit tuntuvat väkisin väännetyiltä ja vanhoilta. Voimme vain toivoa, että Alexander Payne löytää tiensä takaisin laatuelokuvien pariin, sillä Downsizing ei sellainen ole.