Illan televisiotarjonnassa on draamaelokuva Piiat (2011), josta muodostui sekä arvostelu- että yleisömenestys. Noin 40 miljoonan dollarin budjetilla tehty elokuva keräsi maailmanlaajuisesti yli 320 miljoonan dollarin lipputulot. Elokuva löytyy myös suoratoistopalveluista Ruutu Plus ja Disney Plus.
Tarina sijoittuu 1960-luvun Mississippiin ja seuraa nuorta toimittajaa, joka alkaa kerätä afroamerikkalaisten kotiapulaisten kokemuksia kirjaa varten. Vähitellen hankkeesta kasvaa koskettava kertomus ystävyydestä, ennakkoluulojen murtamisesta ja rohkeudesta puhua vaikeista asioista.
Piiat sai viisi Golden Globe -ehdokkuutta ja neljä Oscar-ehdokkuutta. Octavia Spencer palkittiin roolistaan parhaana naissivuosan näyttelijänä sekä Oscarilla että Golden Globella.
Lue myös: Nyt Netflixissä: Jonathan Demmen intiimi draama – Anna Hathaway sai Oscar-ehdokkuuden
Näyttelijöinä Spencerin lisäksi Emma Stone, Viola Davis, Bryce Dallas Howard, Jessica Chastain sekä Anna O’Reilly. Ohjauksesta vastaa Tate Taylor.
Elokuva perustuu Kathryn Stockettin samannimiseen romaaniin. Menestysteoksen tie julkaisuun ei kuitenkaan ollut helppo, sillä käsikirjoitus hylättiin kustantajilla peräti 60 kertaa ennen kuin se lopulta hyväksyttiin julkaistavaksi.
Episodin kolmen tähden arvostelussa tuumittiin näin:
”Herkullisempaa henkilögalleriaa ei vähään aikaan ole nähty. Elokuvan sydän on Viola Davisin esittämä Aibileen, joka vuodattaa rakkauttaan muiden lapsille yksi toisensa jälkeen näiden lopulta kasvaessa vanhempiensa klooneiksi. Hänen koominen vastapainonsa on kohtauksen kuin kohtauksen varastava temperamenttinen Minny (Octavia Spencer), joka uskaltaa sanoa työnantajilleen vastaan. Aidan vastakkaisella puolella ovat reipas Skeeter ja Bryce Dallas Howardin hahmottelema viheliäinen Hilly, joka kätkee rasistisen rautanyrkkinsä muka hyvää tarkoittavaan silkkihansikkaaseen.”
Voit lukea 7 mielenkiintoista faktaa Emma Stonesta täältä. Niistä selviää muun muassa, miksi Stonella on niin tunnusomainen ääni. Alla traileri.
Tulevat lähetykset:
- To 11.6.2026 klo 21.40, Liv
- Ke 17.6.2026 klo 22.15 · Liv
