Ilmestyessään pienelle huomiolle jäänyt Blackhat (2015) on löytänyt uuden elämän suoratoistossa.
Michael Mannin ohjaama toimintatrilleri on tällä hetkellä HBO Maxin kolmanneksi katsotuin elokuva maailmanlaajuisesti, raportoi suoratoistopalveluiden katsojalukuja seuraava FlixPatrol-sivusto.
Blackhat oli suuri floppi ilmestyessään. Elokuvan budjetti oli 70 miljoonaa dollaria, ja maailmanlaajuisesti trilleri keräsi 19 miljoonan dollarin lipputulot.
Lue myös: Nyt suoratoistossa: K18-toimintaseikkailu – Mel Gibsonin leffa on brutaalia katsottavaa
Blackhat sai myös kriitikoilta nihkeän vastaanoton. Elokuvan Rotten Tomatoes -prosentti on 33. Episodin arviossa Blackhat sai kaksi tähteä.
Elokuvassa hongkongilaisen ydinvoimalan tietojärjestelmään ujutettu virus aiheuttaa ydinräjähdyksen. Tapahtuma synnyttää ketjureaktion, jonka seurauksena Kiina ja Yhdysvallat yhdistävät vastahakoisesti voimansa ja alkavat jäljittää räjähdyksen tehneitä kyberterroristeja. Kiinalainen atk-upseeri Chen Dawai aloittaa tutkinnat amerikkalaisten kanssa, ehtona kuitenkin on, että hän saa avukseen entisen opiskelijakaverinsa Nicholas Hathawayn. Tietomurrosta tuomittu jenkkihakkeri Hathaway saa näin mahdollisuuden lyhentää vankilatuomiotaan liittymällä kansainväliseen tiimiin. Ryhmä aloittaa kiihkeän jahdin verkkorikollisuuteen erikoistuneen Blackhat-hakkerin kiinni saamiseksi, jonka jäljet johtavat Chicagon ja Hongkongin kautta Malesiaan.
Pääosissa nähdään Chris Hemsworth, Tang Wei, Viola Davis ja Wang Leehom.
Blackhat ei ole tällä hetkellä Suomessa minkään kuukausimaksullisen suoratoistopalvelun valikoimassa, mutta elokuvan voi vuokrata esimerkiksi palveluista Viaplay, Telia Play ja Elisa Viihde.
Katso traileri alta.
