Stephen Langin esittämä sokea mies kasvattaa nyt nuorta tyttöä ylisuojelevaisesti ja eloonjäämisoppeja jakaen.
Miehen sisäinen hirviö nousee pintaan, kun väkivaltainen jengi saapuu kaappaamaan tyttöä.
Vuoden 2016 Don’t Breathe -elokuvassa ei juuri ollut hyviä ihmisiä.
Dvd:nä, blu-rayna ja suoratoistona nyt ilmestynyt Don’t Breathe 2 tekee sen synkimmästä hahmosta päähenkilönsä, mikä haittaa tarinaan samaistumista.
Alkuperäisen valtti oli Fede Álvarez, joka teki simppelistä lähtökohdasta huikean jännärin, jossa väärään kämppään murtautuneet nilkit joutuvat kirjaimellisesti pidättämään hengitystään, jotta talon sokea, mutta tappava isäntä ei listisi heitä ihanan piinallisissa kohtauksissa.
Don’t Breathea ja Alvarezin Evil Deadia kirjoittanut Rodo Sayagues tuntuu ensikertalaisena ohjaajana mekaaniselta.
Välillä tuntuu, ettei päähenkilön vammalla ole merkitystä tarinan kannalta, sen verran yliluonnollisiin suorituksiin hän venyy.
Ja kun ei veny, käsikirjoitus järjestää kätevän yhteensattuman.
Ekstroina kommenttiraitoja sekä muutamia koosteita.
Jouni Vikman
Elokuva ★★
Ekstrat ★★

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.