Don’t Breathe

GENRE , ENSI-ILTA 11.11.2016 TÄHDET

Fede Alvarez singahti suuren yleisön tietouteen vuoden 2013 Evil Dead -uudelleenfilmatisoinnilla. Leffa jätti kriitikot ja yleisön kylmäksi, mutta uutuudellaan Alvarez palaa lunastamaan paikkansa lupaavana kauhuohjaajana. Don’t Breathe on tyylikäs taidonnäyte, joka pitää katsojan otteessaan alusta loppuun.

Rocky (Jane Levy), Alex (Dylan Minnette) ja Money (Daniel Zovatto) ryöstävät taloja, joihin Alexin isä on asentanut turvajärjestelmät. Joukko saa vihiä yksinäisestä eläkeläisestä (Stephen Lang), joka piilottelee suurta rahapottia talossaan. Sillä Rocky voisi kuskata sisarensa pois ilkeän alkoholistiäidin luota, ja hän on oitis valmis murtautumaan vanhan miehen taloon. Alex ei innostu ajatuksesta, sillä niin suuren käteismäärän ryöstö toisi pidemmät tuomiot. Money on mukana lähinnä katu-uskottavuuden takia.

Keikka on helppo; alue on täynnä autiotaloja ja ryöstön kohde sattuu myös olemaan sokea. Ongelmat alkavat, kun sokea uhri ei taivukaan vanhan ja raihnaisen rooliin. Siitä käynnistyy tappava kissa ja hiiri -leikki.

Don’t Breathe on haasteellinen elokuva. Se on vähällä dialogilla varustettu peräänantamaton trilleri, jossa Alvarez on rohkeasti päättänyt panostaa äänisuunnitteluun. Se kannattaa, sillä Don’t Breathe on parhaimmillaan, kun jokainen oven tai lattialaudan narahdus voi johtaa kuolemaan. Jump scare -tyyppiselle pelottelulle ei elokuvassa ole tilaa, mutta se onnistuu silti kauhistuttamaan huomattavasti syvemmällä tasolla. Kyseessä ovat tavalliset ihmiset epätavallisessa tilanteessa, ja heistä paljastuukin yhä ikävämpiä piirteitä tarinan edetessä.

Kuvaus ja leikkaus ovat herkullisen viivyttelevää ja hermoja raastavaa. Turhia leikkauksia välttäen Alvarez onnistuu tekemään leffasta kiduttavan jännittävän, eikä yleisö saa tilaa hengittää sen enempää kuin valkokankaan kolmikkokaan.

Stephen Lang on erinomainen. Avatarista tuttu äijien äijä esittää nyt yllättävän haavoittuvaista mutta kovapäistä entistä sotilasta, jolla on enemmän kuin yksi ässä hihassaan. Jane Levy on hyvä Rockyna, mutta koko kolmikko tuntuu posottavan leffan läpi automaattivaihteella. Kukaan heistä ei ole kovin mieleenpainuva ja ajoittain heidän päätöksensä ja itsekkyytensä ärsyttävät. Se ei elokuvan viihdyttävyyttä tapa, sillä kyseessä on selvästi Alvarezin leffa. Alusta loppuun, äänestä kuvaan, Don’t Breathe on nimenomaan Alvarezin käsialaa, ja ohjaajan kosketus näkyy kaikessa, vaikka käsikirjoitusta on ollut tekemässä myös Rodo Sayagues.

Kaikilla osa-alueilla Don’t Breathe ei kuitenkaan onnistu. Sen vähäinenkin dialogi on kömpelöä, ja yllättävät juonenkäänteet viihdyttävät kunnes mopo lähtee käsistä ja ruumiinnesteet roiskuvat. Vaikka elokuva onnistuukin kysymään mielenkiintoisia kysymyksiä hahmojen luonteesta ja motiiveista, ei se kuitenkaan kykene vastaamaan niihin. Kuka onkaan se oikea pahis? Kolmikko, joka murtautui taloon, vai mies, joka puolustaa kotiaan mutta piilotteleekin jotain?

Juonenkäänteet ja hieman överiksi menevät kohtaukset ovat jo Evil Deadistä tuttua tavaraa ja ohjaajan tyylille ominaisia. Elokuva on parhaimmillaan, kun se on anteeksipyytelemättömän omaperäinen ja röyhkeä eikä anna periksi lajityypin kliseille.