Yksi kaikkien aikojen kauhuelokuvista täyttää 10 vuotta – Suomen teattereissa sitä ei nähty

Tämähän on jo moderni kauhuklassikko!

Julkaistu:

Robert Eggersin ohjaama The Witch (tunnetaan myös nimellä The VVitch) sai maailmanensi-iltansa 27. helmikuuta 2016 Sundance-elokuvafestivaalilla. Kymmenessä vuodessa elokuvasta on kasvanut modernin kauhun merkkiteos, jota pidetään yhtenä 2000-luvun ahdistavimmista ja vaikuttavimmista lajityyppinsä edustajista. Suomessa The Witch ei teattereihin tullut, ja monet kauhufanit lähtivätkin sitä katsomaan Tallinnaan, missä se pyöri teattereissa.

1630-luvun Uuteen-Englantiin sijoittuva tarina seuraa puritanistiseen kirkkoon kuuluvaan kristinperhettä, jonka isä William (Ralph Ineson) karkotetaan siirtokunnastaan. Perhe asettuu asumaan synkän metsän laidalle, missä heidän vastasyntynyt lapsensa katoaa mystisesti. Tapaus käynnistää epäluulon, uskonnollisen kiihkon ja vainoharhan kierteen, joka repii perheen hajalle. Katseet kääntyvät erityisesti perheen tyttäreen Thomasiniin, jota esittää ensimmäisessä elokuvaroolissaan Anya Taylor-Joy.

The Witch oli Eggersin esikoisohjaus. Hän teki välittömästi vaikutuksen omintakeisella tyylillään: vanhahtavalla dialogilla, historiallisella tarkkuudella ja painostavan hillityllä tunnelmalla. Elokuva ei nojaa säikyttelytehosteisiin vaan rakentaa kauhunsa pieniä vihjeitä käyttämällä. Mukana on uskonnollista syyllisyyttä ja eksistentiaalista pelkoa.

Lue myös: Kauhumestari Robert Eggersin ”uran sairain elokuva” on purkissa – Ralph Inesonilla oli hauskaa kuvauksissa

Teos sai ylistävän vastaanoton sekä kriitikoilta että yleisöltä. Se tuotti yli 40 miljoonaa dollaria noin neljän miljoonan budjetilla. Yksi elokuvan tunnetuista ihailijoista on Stephen King, joka piti sitä ”helvetin pelottavana”.

Monien mielestä elokuvan keskiössä on Taylor-Joyn vahva läsnäolo. Näyttelijä itse ei kuitenkaan ollut ensi-illan kynnyksellä vakuuttunut suorituksestaan.

– Rob näytti meille elokuvan ehkä kaksi tuntia ennen yleisönäytöstä, ja olin musertunut. Luulin, etten saisi enää koskaan töitä. Saan yhä kylmiä väreitä, kun ajattelen sitä. Se oli kamalin tunne: ”Olen pettänyt ihmiset, joita rakastan eniten maailmassa. En tehnyt sitä oikein”, hän kertoi Hollywood Reporterille.

Pelko osoittautui turhaksi. Taylor-Joyn ura on sittemmin noussut huimaan lentoon, ja hänet on nähty muun muassa suosikkisarjassa Musta kuningatar sekä elokuvissa Last Night in Soho, The Menu ja Furiosa: A Mad Max Saga. Eggersistä on kasvanut menestyksekäs ohjaaja, jonka muita ohjaustöitä ovat esimerkiksi The Lighthouse ja Nosferatu.

Kaikki alkoi kuitenkin The Witchistä. Elokuva herättää yhä epämukavuutta lähes demonisella tarkkuudella. Elokuvan voi katsoa suoratoistona HBO Maxista ja Prime Videosta. Katso traileri alta.

Lähde: MovieZine

YouTube video