Tänään tv:ssä: Yksi kaikkien aikojen maineikkaimpia kulttielokuvia

6.4.2016 05:05

Tänään nähdään televisiossa yksi kaikkien aikojen maineikkaimpia kulttielokuvia. 

Vonna 1975 valmistunut The Rocky Horror Picture Show sai ilmestyessään ristiriitaisen vastaanoton, mutta vähitellen siitä on kasvanut valtava ilmiö. Kulttielokuvan titteli annetaan joskus liiankin herkästi, mutta Rocky Horror Picture Show’n ollessa kyseessä se ei ole todellakaan liioiteltua.

Esimerkiksi Kansallinen audiovisuaalinen instituutti kirjoittaa, että Rocky Horror Picture Show on lähes yksinään synnyttänyt käsitteen kulttielokuva, ja se on onnistunut herättämään uskonnollisuuteen viittaavaa säännönmukaista rituaalista käyttäytymistä esipappeineen, seurakuntineen ja liturgioineen.

Jim Sharmanin ohjaamaa elokuvaa voisi kuvata rock-musikaaliksi. Se kertoo nuoresta kihlaparista, joka ajautuu myrskyssä salaperäiseen linnaan. Siellä he kohtaavat erikoisen professori tekee korkeitaan. Kulttimusikaali. Pääosissa näyttelevät Tim Curry, Susan Sarandon, Barry Bostwick ja Richard O’Brien.

The Rocky Horror Picture Show nähdään FOX-kanavalla keskiviikkona Ke 06.04.2016 klo 23.50.

 

(Episodi/JH)